maanantai 18. helmikuuta 2008

Vuosikatsaus

Tasan vuosi sitten kirjoitin ensimmäisen blogikirjoituksen ja lopetin kirjoittamisen toukokuussa. Päiväkirjaa olen kirjoittanut sen jälkeenkin, koska olen tottunut kirjoittamalla käymään läpi tuntoni ja tuumailuni.Nyt tuli mieleeni että koska en ole tätä blogia hävittänyt, voin pitää tätä vuosikatsausfoorumina itselleni.

Vähemmän muutoksia vuodessa on tapahtunut kuin luulin. Asumme edelleen kahdessa paikassa, maalla ja pääkaupunkiseudulla. Se ehkä on ollut yllättävää, että en haluakaan ainakaan tässä vaiheessa muuttaa kokonaan maalle. Kaupunkiasumisen helppous,vilkkaus ja valot ovat hyvä vastapaino syrjäkylän pimeydelle ja hiljaisuudelle. Aiemmin se vastapaino tuntui enemmän toisinpäin. Olen asunut puolet elämästäni kaupungissa, joten tottumuskin vaikuttaa. Olin kyllä ajatellutkin, että hankkisimme pienen cityasunnon "kaupunkilomia" varten, mutta nyt tuntuu ettei ole halua purkaa tätä omaa itse hankkimaamme kotia. Olkoon tämä toistaiseksi meidän "etelämme".

Välillä työelämä on tuntunut olevan liiaksikin mielessä, kun ajoittain kuulen nykyhetken asioista ja ongelmista. Helposti lähtee ajatus kehimään vaikuttamisen keinoja, mutta kyllä se siitä tuumasta jo pian irtoaakin. Enhän siis enää voi puuttua asioihin. Vähän sitä on täytynyt itselle vakuutella. Mutta olen pistäytynyt pari kertaa työpaikalla oma-aloitteisestikin. Joissakin asioissa on kysytty neuvoa, olen kirjoitellut pyydettyjä juttuja jne. Ihanteeni on, että jotenkin voisin edelleen kannattaa ja tukea pitkäaikaista työalaani. Kun noin puoli vuotta oli kulunut, tuntuivat ikävät asiat haihtuvan ohuemmiksi ja tuli tilaa hyvien asioiden muistamiselle. Löysin keinon ryhtyä työalan tukijaksikin "mummotyyliin", mikä tuntuu hyvältä.

En tunne itseäni vanhemmaksi kuin vuosi sitten. Olen terve ja hyväkuntoinen, liikun päivittäin ulkona tai uimahallissa. Nukun paremmin kuin vuosikausiin. Jos joskus valvonkin, eipä se haittaa. En osaa pelätä tulevaa. Nyt on aika nauttia siitä, että pystyy vielä liikkumaan ja toimimaan.

Mitään oikein uutta en ole keksinyt elämääni, siitä olen vähän pettynyt. Olen katsellut moniakin kursseja, mutta kahdessa paikassa asuminen haittaa osallistumista, samoin kuin aikaisemmin työmatkat. Tarpeeksi intoa niihin ei siis ole ollut. Yhteisvastuukeräykseen tulin onneksi ilmoittautuneeksi, oli mukava olla kerääjänä. Syksyksi jännitystä antoi ensimmäisen autoni osto ja ajamisen opettelu vuosikymmenten tauon jälkeen. Opetteluasteella olen edelleen, varsinkin liukkaan kelin suhteen. Vilkkaassa kaupungissa en ole ajanutkaan. Mutta onhan suurimman ja melkein ainoan pelkoni, auto-ja ajopelon voittaminen iso asia.

Lapset ja lastenlapset ovat tärkeä osa elämää. Jaksaisin tehdä enemmän, mutta välimatka on este. Juuri viime viikolla saimme taas nauttia heidän läsnäolostaan. Merkkipäiväjuhlaa minulle tuotti se, että pienille tuli uusia, hauskoja kokemuksia -lentokone, merimaailma, lastenteatteri. Minun maailmanihmeitteni kiintiö on jo aika täynnä, miehen sanoja lainaten.

Se on merkillistä, miten nopeasti aika kuluu, vaikka en tee oikein mitään erityistä. Kotipuuhat, ruuanlaitto, leipominen, käsityöt, liikunta, lukeminen, asioiden hoito, kirjoittelu, muutamat telkkarisarjat, netti, blogit, kolmen paikan siistinä ja kunnossa pito, paikasta toiseen siirtyminen ottavat aikansa.Keväällä tehtiin vähän remonttia, kesällä puutarhatöitä ja marjanpoimintaa, myöhäissyksyllä vesakonraivausta ja puunsahausta.

Olen kirjoitellut myös muistikirjaa lastenlapsista, heidän puuhistaan ja puheistaan. Siirsin koneelle entisetkin muistiinpanot ja hankin paperikuvia. Ei tytär ehdi panna asioita muistiin. Toivon, että se on joskus kiinnostavaa luettavaa. Myös olen kirjoitellut omaelämäkertaa ja tuntemaani sukuhistoriaa sekä koonnut dokumentteja "juurikansioksi" lapsia ja lapsenlapsia varten. Kovin paljon tähän ei ole kuitenkaan aikaa kulunut.

Vähän ihmettelen, miten työn ohessa ehdin tekemään useimmat samat asiat. Nyt voi paneutua rauhallisemmin vaikkapa vierailun valmisteluun. Mies on sanonut tuntevansa enemmän huolenpitoa kuin ennen. Se tunne tulee ehkä asenteesta eniten, olen jaksanut kiinnostua enemmän hänen asioistaan. Myös ystäville on ollut selvästi enemmän aikaa ja energiaa.

Olihan minulla viime vuonna kuusi ulkomaanmatkaa, se oli itsellenikin yllätys, koska vain yhden matkan suunnittelin alusta asti itse. Kaksi muuta olivat työmatkoja eläkeläisenä, kolme miehen työhön tai harrastuspiiriin kuuluvia. Hienoja matkoja ne olivat kaikki. Nyt ei ole ollut suurempia matkustushaluja.

Seuraava eläkevuosi tuonee sen muutoksen, että mieskin jää eläkkeelle. Osa viime vuodesta hänellä oli etätyötä. Se aika varmaan valmistelee muutosta. Hänellä on vahva halu osallistua ja olla mukana alansa asioissa edelleen. Hänelle eläköityminen voi olla vaikeampaa kuin minulle. Minulla työhaluja ei ole yhtään, en halua mitään vastuita. Sukuni pieneläjägeenit ovat vallanneet minut.

Kerran kävellessäni metsäpolulla nousi suuri täysikuu taivaalle ja tähdet kirkastuivat esiin. Minulle tuli hyvä ja onnellinen olo. Ajattelin, että tässähän se on, mikä minua oikeasti ilahduttaa, ei minun tarvitse kaukaa muuta hakea.

Pieni eläkekirja

Vielä tuleekin yksi päivitys tähän blogiin, jonka lopettelin vuosi sitten. Blogikirjoittelun sivutuloksena syntyi pieni kirjanen, jonka ...