Muutoskirjaus

Kyllä eläkeläisenkin elämässä tapahtuu. Nyt olemme hankkineet kolmannenkin asunnon, melkein uuden yksiön tyttären ja lastenlasten hoitopaikan läheltä. Samalla se on alueella, jossa asuimme perheemme 17 ensimmäistä vuotta, siis elämän parhaat vuodet. Viihdyn siellä.
Ideahan oli jo hylätty, mutta se nousi esiin, kun tytär oli miehelle puhunut, että olisitte vain ostaneet täältä asunnon, jota hän voisi käyttää työhuoneenaan. Imuroin kotona, kun mieleeni juolahti, että menepä katsomaan Etuovelta sen paikan asuntoja. Ja siellä oli hinta huomattavasti alennettuna asunto, joka on ollut myynnissä alkuvuodesta asti. Ei mennyt pitkään, ennen kuin meillä oli sinne avaimet ja olimme taas kalustamassa asuntoa. Se kalustettiin vanhoilla, hyvillä kalusteilla, jotka olivat jääneet ylimääräisiksi. Vain vähän tarvitsi ostaa. Tuntui turvallisemmalta panna raha tähän kuin pitää pankissa. Pääkaupunkiseudun kodin neliöt on nyt hajautettu kahteen paikkaan.

Aivan merkillistä on, miten hyvin me siellä viihdymme ja miten hyvin mahdumme 35 neliöön useankin päivän vierailun aikana. Asunto on suunniteltu hyvin ja väljästi, niin että pyörätuolilainenkin siellä pärjää. Saattaa olla, että jompikumpi meistä asuu siinä joskus leskenä. Kaikki palvelut ovat vieressä.
Nyt on mukavampi mennä lapsenlapsia hoitamaan, kun on oma yöpaikka. Ja tutuissa kaupoissa on mukava käydä, niitä on paikoillaan vielä 25 vuoden jälkeen.
Minun aikani kuluu siis enimmäkseen huoltotehtävissä -kolme asuntoa ja kesämökki, yhä enemmän apua tarvitseva täti sekä silloin tällöin lapsenlapset. Mies tekee lukuisia rinnakkaisia kirjoitus-ja konsultointitöitä, vaikka onkin eläkkeellä.
Pientä kirjoittelua ja maalauskurssia olen harrastellut liikunnan lisäksi huoltopuuhien ohessa. Kirjoittelin lapsille satukirjan kertomistani saduista joululahjaksi. Kuvitin sen piirrosohjelman avulla. Se oli hauskaa, päivä sujahti iltapuoleen aivan huomaamatta. Sellaiseksi kuvittelin etukäteen eläkeläisen ihannepäivän. Kovin vähän siihen on oikeastaan ollut aikaa.
Se suuri muutos eli autonajo sujuu kohtuullisesti ilman suurta ennakkopelkoa. Ajaminen on kyllä pientä, 25 km säteellä tapahtuvaa.

Nautin olemisesta ja omien asioiden hoitelusta. Yhtään en kaipaa enää vieraiden ihmisten murheiden kantamista. Kymmenet vuodet sitä tein. Ylivastuullisena uuvutin itseäni ja siksi varmaan nyt on niin selvä raja muodostunut.