Aatonaattona

Taas on selvitty valoa kohti kääntyvään vuodenosaan. Kesän valossa ajattelee, että kuinka oikein selviää siitä, että neljältä ja ennenkin on pimeätä, mutta niinhän se syksy menee aina joulua kohti omalla painollaan, kynttilöitä ja valoja lisäten. Tänä erityissyksynä marras-ja joulukuu menivät tosi nopeasti. Joulu tuli äkkiä vastaan melkein kuin ennen töissä ollessa.
Olemme asettuneet kaupunkiasuntoon joulunviettoon, kun siellä vanhassa talossa olisi näillä lähes kolmenkymmenen asteen pakkasilla kylmänkosteata ja monen päivän lämmittäminen. Isännällä on flunssaakin. Olemme viettäneet siellä kaksitoista viimeistä joulua, aina Espoostakin ajettiin jouluksi. Vähän arvelutti ensin, että tuleeko joulua tähän rivitaloon. Nyt tuntuu kyllä aivan hyvältä olla täällä tasalämpöisissä huoneissa ja saunan lämmityskin on helppoa. Eilen haettiin sieltä maalta kuusi ja joulukoristeita ja juoksutettiin vesiä.
Olen lisännyt jouluvaloja ikkunoihin, terassille ja tuijaan.Kävin katsomassa ulkoa ja näytti lämpimän kodikkaalta. Koetin ottaa valokuvaakin, mutta ei onnistunut niin, että olisin tähän liittänyt.
Eilen illalla minulla oli hermostunut olo. Mies luuli, että se on joulustressiä. Ei minulla juurikaan sellaista ennenkään ole ollut. Tutkailin itseäni ja totesin, että se johtui siitä, että perikunnan asioita on kesken. Minusta on tullut vanhemmiten sellainen, että kaiken pitäisi olla heti valmista ja loppuun saatettua.

Nyt on kuitenkin alkavan joulun olo. Olen rentoutunut laittelemalla jouluruokia ja leivonnaisia, jotain uutta ohjetta kuten vähähiilihydraattista, hyytelöityä juusto-vadelmakakkua ja porkkana-palsternakkaterriiniä sekä perinteisiä rahkavoitaikinatorttuja ja maksalaatikkoa. Palapaistista on tänä jouluna enemmistö hirvenlihaa, vävyltä saatua.
Mies virittäytyy jouluun kuuntelemalla joulumusiikkia ja Sibeliusta.

Täti on melkein aina kuulunut jouluumme. Kävin äsken hänen asunnollaan laittelemassa joulukoristeita esille. Muistoksi.

Vaarallisia ja muita tuntoja

Tein kaiken mielelläni tätini auttamiseksi ja hautajaisetkin järjestelin mielihyvin. On ollut mukava kuulla, että hautajaiset olivat lämpimät, kauniit ja tätini näköiset, eivät synkät.
Mutta nyt nämä perikunnan asiat vähän tökkivät. Meitä on seitsemän jakamassa tätini pientä "pesää". Onhan se selvä, että minulle peruasiatkin jäivät, kun muut asuvat kauempana. Olen setvinyt pienen taloyhtiön asioita ja tehtyjä remontteja, joista ei mitään paperilla ole. Jouduin ottamaan kolmannenkin välittäjän arvion, kun edelliset arviot erosivat niin paljon toisistaan. Lunastuspykälä tuottaa hankaluutta, kun naapurin nuorimies oli sanonut laittavansa kapuloita rattaisiin. Hän on kiinnostunut laajentamaan omaa asuntoaan, mutta aikoo kait odottaa että hinta laskisi myynnin aikana ja vasta sitten ilmoittautuu. No, kysyn mitä tämä tarkoittaa, kun kerron hänelle hintapyynnön, kuten on sovittu.

Tajuavatkohan välittäjät muuten, että me asiakkaat arvioimme heidän myyntikykyään siinä, miten he käsittelevät vastaansa tulevaa asuntoa? Yksi oli hyvä, näki heti hyvät puolet ja heikkoudet,osasi punnita niitä, tajuan miksi hän onkin paikkakunnalla eniten myyvä. Asunnonvälitysasiat jopa kiinnostavat minua, mutta jokin tökkii kuitenkin.

Minussa nousee kiukkua joitain perikunnan jäseniä kohtaan, jotka eivät ole tulleet katsomaan tätiään eivätkä nytkään edes soita. Vastasin ilkeästi serkulle, joka laittoi tekstiviestiä harrastusmenoistaan, konserteista ym. Vastasin, että minun aikani kuluu perikunnan asioissa ja etten aio yksin asuntoa ja varastoja tyhjentää, että hänen pitäisi varata aikaa tännekin. Hän vähän säikähti, kun ei ole kiukkuiseen minuun tottunut.

Saapa nähdä, kuinka mieluisten tavaroiden jako sujuu? Minussa nousee tunteita, että minullehan ne lautaset kuuluvat,vaikka serkkukin ne haluaa.Ja se vanha painokuva, mummun Amerikasta sata vuotta sitten tuoma, sukkaa kutova tyttö ja koira metsätiellä,lapsuuteni taulu. Uskomatonta,minäkö, minäkin?!
Mies sanoo, että hän ostaa minulle vaikka minkä astiaston, kun vain pidän pääni kylmänä.

Tädin lopullinen poissaolo ei ole oikein avautunut, kun totuin toista vuotta käymään hänen tyhjässä asunnossaan.Kuukauden päästä pidämme siellä hänen lähiystäviensä kanssa muisteluhetken, kun kaikki kodissa on vielä ennallaan. Heistä saattaa olla tulossa minunkin ystäviäni.He ovat minua vähän nuorempia. Tädillä oli neljännesvuosisadan itseään nuorempia ystäviä, niiden lisäksi jotka jo ovat mullan alla. Sellaisia kannattaisi siis ihmisen itselleen hankkia.

Enkeliviesti

Eilisaamuna kananmunakotelosta lennähti valkoinen höyhen. Sellaista ei ole koskaan ennen tapahtunut. Olen lukenut enkelikirjoja, joissa sitä pidetään enkelin merkkinä. Laitoin höyhenen pöydälle ja jatkoin aamupuuhia.
Iltapäivällä tuli flunssainen, väsynyt olo ja menin lepäämään. Ennen nukahtamista minulle tuli äkisti hyvä olo ja kuin tunne, että jostain otettiin minuun yhteys. Tuli selkeä tunne, että täti tai tädin enkeli antoi viestin, että tädillä on nyt hyvä olo ja että hän haluaa kiittää. Silloin tuli se aamuinen höyhen mieleen. Tuli vaikutelma, että täti on jossain hyvässä tilassa, jonka yläpuolella on vielä kirkkaampaa.
Illalla soitti naapuri ovikelloa ja toi minulle valkoisen, kauniin enkelilampetin. Sen juurelle laitoin höyhenen.
Viime yönä nukuin ensimmäisen kerran viiteen viikkoon hyvin.

Minkähän takia luterilaisuudessa enkeli liitetään vain lasten iltarukouksiin, vaikka Raamatussa on lukuisia mainintoja enkelien voimatoimista?

Hautajaisten jälkeen

Lähetin juuri kiitosilmoituksen muistamisista lehtiin. Hautajaiset olivat toissapäivänä. Yhdet sukulaiset ovat vielä majoitettuna paikkakunnalla.Perunkirjoitusten valmistelukin piti jo panna alulle sen verran, että saatiin hajallaan asuvan perikunnan allekirjoitukset valtakirjaan.

Mitä nyt pitäisi tehdä, järjestää ja muistaa, on ollut vireenä mielessä viimeiset viikot. Tutulla paikkakunnalla, tuttujen tapojen mukaan on ollut yksinkertaista järjestää asiat eikä ollut kiirettä, mutta monia yhtäaikaisia osiahan on hoidettava. Ehdin suunnitella asioita istuessani viimeiset viikot tädin vierellä hoivaosastolla. Monet osallistuivat tehtäviin, mutta jonkun pitää olla koordinaattori hautajaisissakin. Kuinkahan he oikein selviävät, joille tulee äkillinen, koko elämän mullistava kuolemantapaus hoidettavaksi? Järjestelyjen keskellä itse asia on ollut usein ikäänkuin taka-alalla ja kuoleman lopullisuus unohduksissa. Joskus olen katsonut kelloa, että kohta on aika lähteä hoivaosastolle.

Hautajaispäivänä oli kotikylässä kaunis talvisää ja aurinko valaisi kotikirkon puuveistoksista alttaritaulua.
Kun arkku tuotiin kirkkoon, hyökyivät mieleen ne hetket sairaalassa, jolloin silittelin tädin lämpimiä käsiä ja kuumaa otsaa ja hän oli vielä läsnä.Ja sekin hetki, kun kädet alkoivat viiletä.

Kyllä kaikki sujui hyvin ja tilaisuudet olivat kauniit, 60 ystävää oli tullut paikalle,vaikka toiset samanaikaiset hautajaiset jakoivat väkeä. Tädin lempivirret laulettiin komeasti, kun oli paljon lauluihmisiä, ystävät muistelivat monipuolisesti ja minunkin puheeni kulki niinkuin sen olin ajatellut, musiikkiesitykset olivat kauniita, tunnelma lämmin. Ruoka oli maukasta ja se riitti hyvin.
Täti oli hieno, monipuolinen,lämmin, aktiivinen ihminen.Hänen sydämensä oli sellainen, josta laulu sanoo: Se riemuitsee sun riemustas, se tuntee huoltas, tuskias.
Mutta vieläkin herään viideltä, kuin odottamaan että soitetaanko hoivaosastolta.