Onko läksyt tehty?

"Outo olo", sanoi mieheni, "kuin olisi viimeinkin läksyt tehty". Hän oli edellispäivänä lähettänyt väitöskirjansa kustantajalle ja vastaväittäjälle. Hän on liki kuusi vuosikymmentä kantanut lykättyjen ja tekemättömien läksyjen taakkaa.
Tässä siis yksi eläkeiän projekti - saada lopultakin läksyt tehdyiksi. Nyt hän on ansainnut loman. Vien hänet katselemaan Välimerta.

Pidä itsestäsi huolta

Tänä talvena olen voinut aikamoisen hyvin ja ollut energisempi kuin naismuistiin. Ainakin siltä itsestäni tuntuu, mutta voihan muistini pettääkin. Tuleekohan kohta joku isompi pudotus eikä vain yksi väsypäivä? Usein nimittäin jokin mieleen nouseva olotilani kääntyy kohta päinvastaiseksi. Ajattelen: Kumma ettei ole nälkä vieläkään - ja seuraavaksi onkin kiljuva kolo vatsassa. En tiedä onko muilla samanlaista kummallisuutta. Sen on jo tässä iässä oppinut, että hyvää hetkeä ei pidä pilata epäilyksillä, joten eletään tätä päivää.

Kun ihmettelen hyvinvointiani, nousee muisto viimeisten kymmenen-viidentoista työvuoden itsestäni. Valvoin lähes joka yö aamuyöstä, setvin ja suunnittelin työasioita ja luin itseäni uneen. Olisinpa jatkanut hormonien syöntiä tai ainakin saanut Melatoninia. Ei ollut tätä piikkimattoakaan, joka nykyään rauhoittaa minut herkkäunisen mukavasti uuteen uneen aamuyöstä. Jaksoin nousta seitsemältä, mutta sanottiin, että silmäni näyttävät väsyneiltä. En pitänyt itseäni väsyneenä, ajattelin päinvastoin, ettei minun tarvitse nousta navettaan viideltä kuten äitini piti joka aamu. En tiedä, mitä kaikkea minulta jäi jaksamatta.
Tammi-helmikuut olivat uuvuttavia. En syönyt D-vitamiinia ennenkuin parina viimeisenä työvuonna, jolloin kaamosmasennusta ei ihmeekseni tullutkaan. Oli vatsavaivoja. Nyt ne ovat poissa, mutta palaavat, jos syön useamman palan leipää. Rasvaa söin tosi vähän ja kolestroli oli hyvin alhainen lääkärin iloksi. Nyt syön varsinkin oliiviöljyä ja voita enemmän ja sydänvaivat ovat loppuneet.
Surin kovasti joitain asioita, joille en voinut mitään ja ahdistin murehtimisellani asianomaisia. Eräs kuntoutusfysiatri sanoi puheistani hämmentyneenä: onkohan tuo oikein tervettä että noin kovasti murehtii. Se arkirealistinen lause avasi silmiäni. Enhän minä tosiaan voi muiden puolesta elää.

Nyt siis katselen ja säälin vanhenevaa työitseäni täältä eläkeajan rauhanmaasta. Terveysvaikutuksia alati tutkailevan miehen vanavedessä - viimeinen parannuskeino on kurkuma-mauste mustapippurin kanssa, kokeilkaa - pidän paremmin huolta itsestänikin.
Miksi en nuorempana kunnolla hakenut apukeinoja esim. huonounisuuteen, miksi tyydyin epätyydyttävään tilaan? Miksi en hakenut apua murehtimisiini tai puolieni pitämiseen? Olisinpa osannut ottaa elämää rennommin! Nyt voin sitä annikkia armahtaa ja hyvitellä. Hoivatkaa tekin itseänne!

Tulvatiedotus

Henkilökohtainen tulva Torpan tuvanlattian alla oli taas noussut, kun tulimme pääsiäisen viettoon. Kirkasta vettä hiekkapedillä oli ainakin 20-30 senttiä, ylsi jo tiilireunukseen asti. Siitähän vesi alkaa uskoakseni kostuttaa rakenteita.
Miehen mielestä sille ei tarvitse tehdä mitään, on samaa mieltä kuin putkimies, mutta minusta on kamala olla vesimassan päällä. Mutta nyt oli uudet konstit. Eilen tulivat kylään miehen veli ja vaimonsa - niin mukavaa että tulivat pitkästä aikaa - ja puhuessamme naisporukassa tuli esiin uppopumppu. "Jos olisi sellainen uppopumppu, niin sillä voisi imeä vedet", sanoi käly. "Onhan meillä pihakaivossa uppopumppu, mutta käykö se tähän?" "Miksei kävisi, vettähän se imee". "Hyvänen aika, ladossa on maannut koko ajan ratkaisu ja minä olen nostellut vedet sangoilla pienestä lattialuukusta ylös".
Hetikohta tultuamme hain pumpun ladosta, selvittelin kantoköysien solmut (miten ihmeessä niitä aina itsestään syntyy?), asettelin letkun ulos ikkunasta alaspäin viettävälle maalle ja vein pumpun kellariin. Mies sai komennuksen panna johdon seinään. Vähän ensin piti hakea sopivaa kohtaa ja kuunnella neuvoja, mutta niin alkoi vesi kurnata ikkunasta ulos. Veden pinta aleni nopeasti aivan hiekkarajalle, ennenkuin pumppu pyssäsi. Jos vesi taas nousee, sama juttu uudelleen. Nyt voi rauhoittua.

Pääsiäisaikaa

Pääsiäistä ajatellessani tuli mieleen tämä viime keväänä Iisakinkirkossa ottamani kuva ja lause: Sinunkin sydämesi läpi on miekka käyvä.
Niin moni meistä on tämän kokenut omassa elämässään. Koko ajan nousevat mieleeni tämän kevään vesiin hukkuneet pikkupojat ja heidän omaisensa. Elämä muuttui muutamassa minuutissa pitkäksi kärsimystieksi.
Pääsiäisajan syvä murhe ja korkea ilo koskettavat musiikissa ja tapahtumissa. Tämän illan Matteuspassio on ollut perinteeni jo neljännesvuosisadan ajan.
Lohduttavaa ja kirkastavaa pääsiäisaikaa!

Kolmen euron elvytys

Uimahalli se vain edelleen on minulle virkistyskeidas ja vesivyö hyvä apuri selän kunnossapidossa. Tänään juoksentelin itsekseni vuorotellen vyön ja kenkien kanssa. Vesikengät ovat minulle uusi tuttavuus. Niiden avulla meno on raskaampaa kuin vyön kannattelemana ja vaatii enemmän keskivartalon hallintaa. Välillä aina jumppaan vesivyöjumpista tuttuja kuvioita, kun tasainen juoksu käy pitkäveteiseksi. Kolme varttia on sopiva kokonaisaika. Selkä vetreytyy siinä ajassa jo tuntuvasti. Vähitellen myös värit alkavat vaikuttaa: altaan turkoosi heijastus veteen, aurinkosäällä keltainen läikehdintä, hallin varusteissa oranssi, sininen, punainen -näen sateenkaarivärit uimalassa.
Ei altaassa tuntemattomia paljon tervehditä eikä katsota, vain joku puheliaampi saattaa sanoa jotain vastaan kauhoessaan. Tuttavat juttelevat innokkaasti rinnakkain polkiessaan, joskus niin että unohtuvat altaan päähän seisomaan, ikämiehet varsinkin.
Ennen altaaseen menoa käyn kylmäaltaassa, niin saan altaan veden tuntumaan lämpimältä. Olisikohan tämä kylmä kylpy myös karaissut, kun ei ole ollut flunssaa koko talvena.
Joskus menen juoksun jälkeen porealtaaseen, ainakin keskellä päivää, kun on hyvin tilaa. Katselen sieltä puita ja pilviä, kelluttelen poreissa. Olo tuntuu olo ylelliseltä ja mieleen tulee, että ai niin, jotkut ovat töissä tähän aikaan.
Sauna kuuluu aina ohjelmaan, että lämpenee sisältä asti. Siellä jutellaan usein, tänään aiheena oli diabeteksen hoito.
Kiitän kaupungin päättäjiä tästä kolmen euron paketista.

Väsypäivä

Olo on kuin olisi bodannut rankasti, etenkin olisi hartioita ja käsivarsia punnerrellut. Ei särje, mutta hartiat kuin pullistelee ja happea pitää vetää syvään. Väsyttelee, iltapäivällä nukahdin kirja vatsan päällä. Muutapa en paljon ole tehnytkään, kauppaan lähdin kun tuntui happi loppuvan.
Sellaista se on meitin tämmöttiin kanssa, jonain päivänä kun vähän rehkii, niin toisena makaa.

Vaalien jälkeen

Olipa vaalit. Toisilla on iloa, toisilla pahaa pettymystä ja hukkaan menneiden kulujen harmittelua, kaikilla väsymys.
Asumme demokratiassa. Sen pelisäännöt eivät kuitenkaan ole auenneet kaikille. Viime viikolla uima-altaassa nainen kysyi toiselta,onko hän jo äänestänyt. "En äänestä, samat ne sinne kuitenkin menee. "
Yhtä jännittävää kuin vaalit on seurata, miten hallitusohjelma ja hallituspuolueet muodostuvat ja mitä tästä kaikesta seuraa käytännössä. Tarvittaisiin ainakin toisten kuuntelemista. Itseään fiksuina pitävätkin voivat suhtautua omistaan poikkeaviin mielipiteisiin yllättävän ennakkoluuloisesti, korvat sulkien ja leimaten. Moni jopa muodostaa vankan mielipiteen iltalehtien otsikoiden perusteella.
Torjuva vastakkainasettelu ilmenee muun muassa maahanmuuttokeskustelussa, joka on yksi vaalituloksen takana olevista aiheista. Maahanmuuttoa käsitellään yleisesti edelleen yhtenä blokkina, vaikka maahanmuuttamisen kirjo on hyvin laaja. Aihe on kuin tabu, jota ei voi eritellä ja käsitellä osissa. Asenteet nousevat muuriksi molemmin puolin.
.....................

Torpan kellarissa nousi vesi nousemistaan viikonlopun aikana. Tänä aamuna tein puolitoista tuntia tyhjennystä. Nostin sangoilla vettä, kiipesin tikapuut ylös ja kannoin sangot ulos, jatkoin,kunnes hiekkapohja alkoi tulla sangon reunasta mukaan. Työ kävisi nopeammin, jos olisi toinen kantamassa veden ulos, mutta mies on ollut monta päivää kuumeessa. Tulee mieleen, että monet luopuvat omakotitalosta iän karttuessa... Lähtiessä kurkistin kellariin. Vesi oli noussut heti uudelleen. Lienee pohjavesi näin korkealla ja työ turhaa.

Sitä saa, mitä tilaa

Kiinnostavaa ja pitkäjänteistä puuhaa toivoin eilen tyhjäkäynnin tilalle. No, tuli ainakin puuhaa, ehkä turhaa, kun Torpan kellarissa on vettä. Huomasin sen, kun avasin tuvan lattian alla olevan maapohjaisen kellarin kannen. Piti hakemani sieltä maalaustarvikkeita takkamuurin maalausta varten. Vastaan kiilsi yllätys, vesipinta. Koskaan keväällä emme ole sellaista huomanneet, kerran sadekesänä siellä oli vettä.
Panin saappaat jalkaan, hain kaksi sankoa ja tuhkakihvelin ja laskeuduin tikapuut kellariin. Kun sanko ei enää ottanut, kippasin kihvelillä vettä sankoihin. Yhteensä parikymmentä kertaa päivän mittaan olen punnertanut sangot ylös ja kantanut ne ulos. Kun sain hiekkapohjan näkyviin, tuli seinän vierestä esiin oikein lirisevä noro. Vesi ei haise pahalta, pikemminkin raikkaalta sulavalta lumelta.

Soitin paikalliselle putkimiehelle, joka tulikin pian käymään. Vettä oli niin vähän, ettei voinut laittaa imuria. Hän katsoi että likakaivo on täyttynyt sulalumesta, kaivon poistoputki on varmaan jäässä ja kaivosta virtaa yli. Mutta silloin sen pitäisi kai haista?No oli miten oli, hänen mielestään vesi ei haittaa, vaan imeytyy pikapuoliin hiekkapohjaan. Pesin kuravanan luukulta pihalle puhtaaksi ja ryhdyin maalaamaan savuttunutta muuria valkoiseksi. Nyt sitä oikein ilokseen katsoo, tuli hyvä värisävy. Siitähän tietää, onko jokin hyvä, että silmä hakeutuu katsomaan.

Muutakin sisäjumppaa ilmaantui. Eilen kävi remonttimies suunnittelemassa tapetointia ja lattiapäällysteiden laittoa. He saattavat tulla toukokuun alkupuolella. Nyt pitää kuljettaa kaikki pikkutavara pois koko 90 neliön alalta. Isompia huonekaluja he siirtelevät itse. Pikkuhiljaa selviää, että kuljeteltavaa riittää: irtokaapeista astiat ja muut putoilevat tavarat, kirjahyllyn kaikki kirjat, kaikkien kaappien ja pöytien päältä tavarat, seinät tyhjiksi, naulakot, matot, verhot, sitten pikkuhuonekalut.. Olen kantanut nyt kymmenkunta kassillista vinttiin, mutta se on vasta alkua. Kaikkia ei kyllä tuoda takaisin.
Tuli mieleen, että nythän on lauantai, vaikka ei tunnu siltä. Laitoin pihasaunan lämpiämään. Puita pitää lisäillä ainakin parin tunnin ajan. Siinäpä tulee ulkoilua ja pihapolulle kuuluvat joutsenten ja kurkien huutelut suolta. Kurki kuulemma osaa sanoa ärrän, joutsen ei, siitä ne erottaa. Ensimmäinen lämmin kevättuuli leyhyttää mökin akan hiestyneitä suortuvia, kun kumisaappaat jalassa ramppaa tuvan ja saunan väliä.

Itsensä työllistämistä

Vaikka päivä kuluu iltaan mitään tekemättäkin, jotain kiinnostavaa ja pitkäjänteistä tekemistä pitäisi olla arkirutiinien lisäksi. Sirpa Tabetin ja Tuula T. Matintuvan dekkareita on taas luettu pino ja vaalikeskustelut seurattu. Kun tätini ei minua enää työllistä, tulikin vähän tyhjiötuntoja: mitäs nyt? Mies on luottamustehtävissään ja kirjoittamisissaan niinkuin työssäkäyvä, toimisto vain on kotona. Kerran hänellä oli kolme kokousta samana iltana.

Tunnen muutamia, joille päivittäiset liikuntasuoritukset ovat elämän runkona. Minulle se ei aivan riitä, vaikka uimahalli onkin terveyslähteeni. Kohta pitääkin lähteä vesivyöjumppaan, etenkin kun selkä kipsahti ikävästi siirrellessäni nojatuoleja. Nyt voisi pitää kaiken tiptop-kunnossa, mutta motivaatio ei tahdo riittää. Huonekalujen järjestyksen vaihto auttaa silloin tällöin siivoamaan nurkkiakin, mutta kaapit eivät edelleenkään sisällä suoria pinkkoja.

Työssä totuin ohjelmoimaan itseäni ja muutamia muitakin. Samaa voi kai soveltaa nytkin!
No, ensiavuksi katsoin Novitasta liivin mallin itseäni varten ja ostin lankaa, vaikka kevät ei houkuttele villalangan pitelyyn. Voi sen aina välillä ottaa käteen, kun se on aloitettu.

Torpalta kyllä löytyy tekemistä, pihatöitä ja korjaamista, jos vain huvittaa tehdä. Kahdentoista vuoden omistusaikanamme on kuusikymmentäluvun ikkunat kunnostettu ja talo laudoitettu sekä maalattu ulkoapäin, mutta sisällä on alkanut näyttää kovin kuluneelta. Tarvitaan uusia tapetteja ja lattiapintoja. Siihen tartuin nyt, kun sisustusliikkeestä sain luotettavaksi kehutun remonttimiehen yhteystiedot. Meistä itsestämme ei ole remontin tekijöiksi. Huoneiden tyhjennyksessä, tapettien liottamisessa ja muussa aputyössä on kyllä tarpeeksi puuhaa itsellekin. Ajankohdasta ei ole tietoa, kiireisiä ovat hyvät remonttimiehet.

Torpasta saisi isonkin projektin, jos yrittäisi palauttaa sitä vanhaan malliin. Enoni on kunnostanut 1860-luvulta peräisin olevan talon 60-80 -luvuilla niiden vuosikymmenten kuosiin: oikonut pahveilla vinoutuneet seinät, eristänyt ja suoristanut lattiat pahveilla, muuttanut ruutuikkunat isoiksi, madaltanut sisäkaton, laittanut tapetit ja muovimatot. Hän halusi lisätä valoisuutta ja lämpimyyttä. Nämä keinothan ovat monen mielestä vanhan talon pilaamista. Olisi kuitenkin liian iso urakka alkaa purkaa ja uudistaa sitä kaikkea. Hirsiseinät on rikottu ikkunoiden siirtelyillä ja tuvan lattia on purettu alta pois, joten entiseen ei ole paluuta. Aikaisempina vuosikymmeninäkin on tarpeen mukaan purettu ja rakennettu tulisijoja, lattioita ja seiniä.
Vintissä näkyy vanha talo: hirsiseinät, lankkulattiat, pärekatto, puhallettua lasia pikkuikkunoissa. Se on perinnepuoli.Olemme me tässä alakerrassa tässäkin kuosissa hyvin viihtyneet.

Mattojen ja tapettien valinnoissa on pohtimista ihan tarpeeksi, kun meissä ei ole oikein sisustajan vikaa eikä ole tullut vastaan sisustajaa. "Pieleen se menee kumminkin", arvelee mies malleja selaillessaan, muistellen eräitä epäonnistuneita valintojamme 70-luvulla. Virhe tuli ainakin siinä, että seinästä ja lattiasta tuli paljon tummempia kuin miltä pienet mallit näyttivät. Pitää nyt koettaa ainakin se välttää.
Lomaakin pitää ottaa, kun mies saa lähetetyksi väitöskirjansa kirjapainoon. Väitös on vasta syyskuussa, vastaväittäjä ei ehdi aikaisemmin. Näinpä sitä taas on järjestetty tekemistä, jonka loppumista jo alkaa odottaa!

Ylistysmessu

Ylistyslaulu toinen toisensa jälkeen, isoja lippuja liehuttavat ja tanssivat nuoret naiset, iso tekstitaulu, kädet koholla seisten tai istuen Jumalaa ylistävät ihmiset, esirukoukset, lasten äänet täyttivät korkean, juhlavan tuomiokirkon lähes täyteen. Tuntui, että tässä on liikkeellä aivan eri väkeä kuin tavallisessa jäyhässä jumalanpalveluksessa. Oli paljon myös nuoria aikuisia. Messu oli pääasiassa maallikkojen suunnittelema, ehtoollisosan hoitivat seurakunnan papit.

Vaikka tämä tuntui itselleni vähän vieraalta, niin tuntui hyvältä nähdä uskoaan ulospäin ilmaisevia ihmisiä, jotka tuntuivat olevan tosissaan. Mistä he kaikki olivat ilmaantuneet? Entä jos jumalanpalvelukset olisivat aina tällaisia?

Minä en kuitenkaan pystynyt irtautumaan penkissä istumisen rajoistani. Olisi ollut esirukousaiheitakin mielessä, mutta en saanut mennyksi kenenkään rukouspalvelijan luo. Tuntui että vuosisatainen jäykkä ja tumma kirkkokansa katselisi kulmainsa alta. Ja oman nuoruuteni sisäänpäinkäpertynyt haamu istuu penkissä, karttaen huomion herättämistä. En tainnut sentään olla ainoa siinä lajissa.

"Ylistäkää auringonnoususta iltahämärään". Vieressäni kehitysvammaisen lapsen kanssa istunut nuori nainen vastasi, kysyessäni kuinka hän osasi nämä kaikki laulut: "Ylistys on minun lajini". Minulta se laji on tainnut unohtua kokonaan.

Vedet virtaavat

Joki on laskenut kuorensa, vesi virtaa ja kimmeltää vapaana, koskipaikka solisee. Taas tulee kevät. Vuodenajat ovat kuin suuri lahja. Ne pitävät ihmisen luonnon osana ja tuovat vaihtelua, odotusta ja menetystä.
Saamme nähdä tämän kevään, ainakin tämän. Haluan olla valveilla, huomata hetken ja ajan, sen hyvän mitä juuri nyt on olemassa. Tämä hetki on nyt, olemme tässä yhdessä, katsomme samaa riemastuttavaa virtaa.

Kotoutumisia

Olen nyt ollut melkein viikon täällä "pikkumummolassa", yksiössämme tyttären perheen paikkakunnalla. Ihmeesti tässä mahtuu asustelemaan. Viikossa alkaa jo rakentaa pesää ja asettua paikkakunnalle. Ruskearuutuiset eteismatot alkoivat näyttää silmissäni synkiltä. Aamulla kuljeskelin tihkusateessa tässä pienessä lähiössä. Etsin värikästä mattoa pikkutavaran kaupasta ja kolmelta kirpputorilta, mutta en löytänyt sopivaa. Vuodevaatemyyjältä löytyi sentään kauniskukkainen, iso tyyny. Päivän syömiset hain kala-ja lihakauppiaiden autoilta. Sulaudun mukavasti paikkakunnan eläkeläisten joukkoon. Tänne haaveilin alunperin muuttavammekin, tyttären ja lastenlasten lähelle ja nuoruutemme kaupunkiin, mutta nyt olemme asettuneet kotipaikkakunnalleni. Mies varsinkin on asettunut ja minäkin pikku hiljaa.
Nyt voin kyllä olla enemmän täälläkin, kun täti ei minua enää tarvitse kotipaikkakunnalla.

Toimme tädiltä jääneen television mukanamme. Olimme ostaneet sen hänelle 75-vuotislahjaksi. Tähän asti olemme olleet täällä radiokuuntelijoina, mutta kyllä illalla yksin ollessa tässä hiljaisessa talossa on mukava avata televisio seurakseen.

Toinen tuominen oli tädin polkupyörä. Illalla pyöräilin kirkkaassa vastavalossa kolmen kilometrin päähän varastomyymälään tyynyn ostoon. Pyöräillessä tuntui, että oikein kotoudun tänne, pyöräily kun on minulle niin mieluista ja antaa liikkumisen laajuutta. Tädin luonakin kävin usein pyörälenkillä lakeusmaisemassa.


Lapsettoman ei kannata surra jälkipolven puutetta, jos on sukulaislapsia tai muita lapsia, joille välittämisen tuntu voi olla tärkeätä. Tavara ei siinä ole tärkeätä, mutta se voi olla symboli, kantaa lämmintä kädenjälkeä ja läsnäoloa muistoa.

Ankea aamu

Aina vain pitää itseänsä jotenkin asetella tähän olemassaolon kuvioon eläkeläisenä, vaikka jo yli neljä vuotta on sitä opeteltu. Tänä aamuna ei ole ollut muuta ohjelmaa kuin parturin varaaminen miehelle. Eilisillan oikein nautin yksinolosta, saunoin ja katsoin televisiota sen jälkeen kun tyttärentytär oli haettu kotiin. Hän ei nyt halunnut jäädä yökylään. Aamulla on jotenkin epämääräinen olo, jotain pitäisi tehdä, pesisinkö ikkunat, en viitsi, ei ne kovin likaisilta näytä. Tyttärellä on paljon töitä ja kiirettä, mutta en voi olla avuksi. Mies menee paikasta toiseen, maailma pyörii ulkopuolella, kullakin on omat reittinsä. Minä vain olen. Aurinko paistaa vinosti niin, että kaapinovissa näkyy pölyä, vähän niitä pyyhin.
Kello raksuttaa, kerrostalo on aivan hiljainen.

Pieniä ja isoja iloja

Hassua, miten mukavalta tuntui jo lauantai-iltana odottaa sunnuntaiaamua. Aamukahvi, leipäjuusto, munakas, aamulehti ja kynttilä tuoksuivat mielessäni. Olen kääntänyt sunnuntai-Hesarin tulemaan tänne tukikohtayksiöömme täksi päiväksi. Se tuodaan postiluukusta sisään. Sisäkantoon totuimme Helsingin vuosina. Nyt tuntuu melkein ylelliseltä, ettei tarvitse hakea lehteä postilaatikolta. Ihminen sulattelee elämänsä vaiheita osaksi elämänkaartansa, minä nyt pääkaupunkiseudun kahtakymmentä vuotta tällaisenkin yksityiskohdan kertaamisella.Oli siellä siis mukaviakin puolia!

Olin valveilla, kun luukku rapsahti puoli viideltä. Mieskin oli valveilla, oli kuulemma niin innostavaa suunnitella uusia luentoja ettei enää nukuttanut. Viideltä sanoin: -Nousenko keittämään kahvia-. -Koetetaan vielä nukkua-. Onneksi uni vielä tulikin ja heräsimme vasta kahdeksalta tähän sunnuntaiaamun ohjelmaan.

Isompi ilo on olla taas melkein viikko lastenlasten lähettyvillä. Poikamme tuli Helsingistä viikonlopuksi, joten koko perhe oli koolla eilen.
Ja messu pienessä lähikirkossa oli ilo. " Väsyneet sielumme elpyvät, jälleen jaksamme jatkaa". Ehtoollispöydässä muistin seitsenvuotiaan eilisen kommentin:" Et sinä sitä tätiä ole kokonaan menettänyt, se on vain siirtynyt toiselle kentälle, josta ei pääse takaisin tälle kentälle". Ehkä se kenttä ulottui sinne ehtoollispöydän näkymättömälle laidalle.