Mieli vaeltaa

Yksin ollessa mieli vaeltaa ihmisestä ihmiseen. Postiauton tullessa muistin äidin postikahvit kymmenen maissa, navettatöiden jälkeen. Tupaan saatiin nyt uusi valaistus: mitähän sanoisi edesmennyt Vilho, joka tässä viimeksi asui ja jolle Torppa oli rakas. Minulla on aamukahvikuppina Anna-tädin kultareunainen muki, jonka kyljessä lukee ruusujen keskellä Anna. Täällä torpassa vintin hirsiseinät, lattiat ja pärekatto muistuttavat isoisästä, isoisän isästä ja vielä siitäkin polvi taaksepäin. Pellot muistuttavat monen sukupolven rankasta työstä, kivikasat kivisten peltojen vaatimasta uurastuksesta. Tavara kestää kauemmin kuin ihminen. "En gång ar du en av dem som har levat för länge sedan".

Ei mieleni vaella toki vain edesmenneiden piirissä. Lenkillä käyn useiden tärkeiden ihmisten luona, myös työstä tuttujen. Enemmän olisi pitänyt olla monille tukena, riittämättömyyden tunne painoi viime vuosina. Mutta eläkkeelläkin on lupa olla ja olenkin, hyvää toivon kaikille.

Muutamasta syystä olen miettinyt myös klikkeihin kuulumista. Niitä voi syntyä työelämässä, naapurustossa, avioeroissa, perheessä. Miten klikki syntyy? Alkusyy voi olla monenlainen erimielisyys, aiheita elämässä riittää. Tarvitaan "tiedotusta", liittolaisten hakua ja mustamaalausta, usein aiheellisiksi koetuin syin. Ratkaisuhakuisuus ja tosiasioitten etsiminen katoavat, syntyy mustavalkoinen asetelma, jossa "vihollisessa" ei nähdä mitään hyvää. Kuulumisen tunne, turvallisuus, yhteiset puheenaiheet yhdistävät, vahvistavat heimotunnetta ja me-henkeä. Ryhmä alkaa luoda omaa todellisuuttaan, kehitellä perusteettomia uhkakuvia. Ryhmät vastaavat toistensa uhkakuviin. Syy ja seuraus sekoittuvat.

Miten käy sille, jonka mieli ei taivu mustavalkoisuuteen, joka sanoo puoltavan sanan toisesta osapuolesta, jopa koettaa olla välittäjänä? Hänet eristetään ulkopuolelle, pahimmassa tapauksessa hän jää kaikkien osapuolten epäilyjen kohteeksi: oletko lintu vai kala. Painostus puolen valitsemiseen voi olla työmaailmassa jopa työpaikkakiusaamiseksi katsottavaa.
Siinä on etiikka ja elämänymmärrys ryhmäturvallisuutta vastassa. Solidaarisuus voi joskus olla totuuden etsinnän vastakohta. Thomas Keatingin mukaan (Invitation to love) kasvu omakohtaiseen vastuunottoon irrottaa ryhmäriippuvuuden imusta.
Mitäpä tätäkään tuomitsemaan, inhimillistähän se on. Oman omantuntonsa kanssa on kuitenkin pärjääminen.

On taas ihana kevättalven päivä, piha sulaa, vesi tippuu. Ja muistuu mieleen: rännit pitää puhdistaa, ne ovat tukossa! Yksin en ala kiipeillä, mies pitelee tikapuita, kunhan saapuu. Nyt pyykit taas ulos ja lenkille.