Minäkuva valinkauhassa

Olen mukana värien ja kuvien voimavarakurssilla. Siellä keskustellaan omaan itseen liittyvistä teemoista ja lopuksi maalataan tunnelmia. Tämä lienee nostanut minussa esiin moninaisia olotiloja ja unettomuutta. Moneen kertaan läpi käydyt asiat kääntävät kylkiään.

Viimeksi nousi esiin selvää surua siitä, että tulin työpaikassani loppuvuosina hylätyksi. Tapahtumien aiheuttama viha on haihtunut, suru nousee pintaan vasta kolmen vuoden jälkeen. Niin kävi, tulin hylätyksi. Syitä olen kelannut monella tasolla. Ainakin tietty ryhmä sulki minut pois.  En ollut kaikesta samaa mieltä ja yruitin sovitella. Joka tapauksessa tunnen jotenkin epäonnistuneeni ainakin loppumetreillä. En ollut niin hyvä ja tarpeellinen kuin joskus nuorempana luulin.

Muutkin epäonnistumiset nousevat mieleen, luetteloin niitä. On onnistumisiakin, muistan kyllä. Ei auta kuin hyväksyä tämä kaikki taas uudelleen. Olen aika kapea-alainen, käytännöstä orientoituva, en teoreetikko. Se on minua ja minun elämääni. Olen tämän jo moneen kertaan kuitannut ja ollut tyytyväinen, että pääsin työuralla vanhuuseläkkeelle asti.

Tärkeintä on tämä hetki, mitä nyt teen. Henkinen laiskuuteni on alkanut vaivata uudelleen. Miksi säästän päätäni? Sudokuun asti voin sitä vaivata. Kai olen kokenut henkisen työn puolella lopulta niin vähän onnistumista, että olen tehnyt siihen pesäeron, vältän kaikkea vanhaan työrooliini viittaavaa. Väsymys tuli velvollisuudesta, jonka toteuttamisessa olen kyllä ollut vahva. Itseluottamus sai elämän aikana kolhuja. Poikkeuksena oli viimeinen puoli vuotta. Sain uudelta esimieheltä niin kannustavaa palautetta, että en ole koskaan kokenut. Tunsin sen voiman. Mutta se oli irrallinen ja lyhyeksi jäänyt ilmiö.

Käsillä tekeminen on mukavaa ja maalaaminen on alkanut oikein innostaa, olen kursseilla oppinut jotain. Kirjoittaminen kiinnostaisi, mutta en ole kokenut siinä mitään onnistumisia, pettymyksiä kyllä. Tai olihan se työpaikan kustantama kirja kyllä aikanaan aika toimiva. En kyllä ole koskaan mennyt edes kirjoittajakursseille, en siis ole kehittänyt itseäni.

Nyt kai on korkea aika ajatella, että teen itselleni, vertaan itseeni, jatkan vapaudesta nauttimista. Hoivatehtävät ovat asia erikseen.
Moneen kertaan pitää näköjään asioita itselleen selvittää. Vuodet eivät itsessään tyhjennä tai muuta asioita. Minusta kannattaa kelata asioita, koska "totuus on tekevä teidät vapaiksi". Täysi totuus ei siis ole vielä hallussani.
Tulossa oleva eläkeläisten tapaaminenkin taitaa nostaa asioita pintaan.