Ovi lapsuuden kesiin

Kävimme sisareni kanssa kotikylän hautausmaalla laittamassa haudoille kesäkukkia. Kuuma kesätuuli puhalteli läpi kirkkomaan. Kotijärvi näkyi tummissa laineissaan kirkkomaalle. Kävimme järven toisella puolella kotimökissämme, jossa velipoika asuu.

En koskaan siellä käydessäni malta olla menemättä rantaan, siihen, jossa lapsena aina uitiin. Tie sinne kulkee edelleen tuttua reittiä. Puita on hakattu ja toisaalla korkeita puita on siellä, missä ennen niitä ei ollut. Kuitenkin tien käänteet ovat samat, naapuritalo sama, ladot samat, metsänrajat ja tuoksut tutut. Puolukka oli jo kukassa. Muistan missä kasvoi mustikka, missä puolukka, paljon oltiin marjassa. Vastaan tulee pikkupelto, ennen synkän kuusikon keskellä oleva aukio tien molemmin puolin, nyt melkein huomaamaton alue. Siinä pidettiin voimistelukurssia, kun olin kymmenvuotias. Uimakoulu sen piti olla, mutta oli liian kylmä ja sateinen sää uimiseen. Sain tästä harvinaisesta virikkeestä innostuksen liikuntaan. Liikuntaa opiskeleva vetäjä teki hienosti spagaatin. Koko talven harjoittelin sitä tuvan lattialla, mutta en minä siihen koskaan kunnolla venynyt.
Rantapellon laidan polku on tutun savensekainen, kuiva. Tuon kiven kupeessa kasvoi mansikoita. Mieleen muistuu pölisevän kuiva kesä, kun savipöly lensi juostessamme avojaloin rantaan. Tuolla oikealla oli metsäinen mäki, josta talvella lasketeltiin järven jäälle. Metsä on kaadettu, mutta kasvaa uutta tiheää kuusikkoa.
Ranta on tuttu, nyt parempi kuin ennen, kun siihen on ajettu hiekkaa. Menen ilman muuta uimaan, riisun rantapusikossa kuten silloinkin. Veden tuoksu on tuttu, soinen. Kaislikko samassa paikassa, pohja matala ja kova. Vesi on pehmetä, raikasta, ei kylläkään vielä "kuin keitettyä", kuten lapsena sanottiin. Ei meitä kukaan aikuinen ehtinyt vahtia, vahdimme varmaan toisiamme, kun kukaan ei hukkunut.
Joka vuosi olen ainakin kerran käynyt siellä uimassa. Se on kuin rituaali, avain lapsuuden kesiin ja se jotenkin huuhtelee lempeästi mielen kerroksia.
Kun kävelen takaisin uimapukua heilutellen, tulee mieleen yhä uusia lapsuusmuistoja. Kasvit, paikat, maasto, kivet olivat tärkeitä. Muistelemme sisaren kanssa, missä kohdissa ja missä sängyissä milloinkin nukuttiin. Isä, äiti, mummo tulevat puheisiimme. On etuoikeus päästä näin helposti käymään lapsuusmaassa. Illalla tulee Torpalle vielä käymään entinen naapurin tyttö, leikkikaveri siitä rantatien varren talosta.
Mikä päivä nyt on? Tiistai. Tuntuu aivan sunnuntailta.