Hanki oma elämä

Kun työ ei enää kansoita eläkeläisen ajatusmaailmaa ja vapaudenhalu estää sitoutumasta muuhun toimintaan, on riskinä tulla ajan mittaan epäitsenäiseksi, liian riippuvaiseksi muista. Ajoittain ainakin minä tunnistan tämän tilanteen. Ajattelee ja seurailee varsinkin lastensa asioita, arvailee, odottelee, murehtii. Mukautuu liiaksi muiden toiveisiin, jos ei itsellä ole mitään omia menoja ja aikatauluja. Pikkuasioista voi tulla isoja, alkaa paisutella sanomisia. Odottelee vaikka tiettyä postia, joka kuitenkin tulee vasta ajallaan. Menettää itsenäisyyden tunnon.

Jotain aivan omaa ja kiinnostavaa pitää silloin aloittaa, mikä kullekin on mieluista ja mahdollista. Minä hurahdin aivan yllättävästi sukuselvityksiin. Olen kyllä kirjoittanut sukutaustoistani koosteen jo aiemmin, mutta en ole etsinyt itse tietoja asiakirjoista.

Netin kautta löytyy monia tiedostoja vanhemmista, edellisten vuosisatojen asioista. Varsinaisesti uutta tietoa en toistaiseksi ole paljon löytänyt enkä kaikkea hakemaani, mutta on hauskaa löytää jotain, vaikka isän isoisän perheen rippikirjamerkintöjä, osasivat lukea ja kirjoittaa ainakin välttävästi. Tai lukea joidenkin sukulaisten toistasataa vuotta vanhoja maahantulorekistereitä Ellis Islandin eli New Yorkin tulosataman asiakirjoista. Vastauksia kaikkiin arvoituksiin en ole löytänyt ja vikaankin voi mennä, kun en osaa kaikkea tulkita. Sain hienoa apua siirtolaisviraston työntekijältä. Löytämäni tieto isoäidin yllättävästä matkakohteesta osoittautui mahdottomaksi, kyseessä oli eri henkilö. Ainakin köyhien nuoruus oli 1800- luvulla lyhyt. Isäni äiti ja tädit lähtivät Amerikkaan piikomaan jo 16-18 -vuotiaina.
Eilen hurahti koko aamupäivä, kun kokosin lappusilta tiedot yhdelle paperille. Saatan aloittaa sukupuun tekemisen valmiille ohjelmakaaviolle.

On merkillinen tunne, kun vuosikymmenet ja vuosisadatkin hupenevat välistä pois, kun vaikka kirjaa lasten syntymiä 1870- luvulla, vuosisataa aiemmin kuin omat lapseni syntyivät. Sama tunne ajan katoamisesta tuli, kun joskus luin ortodoksien pyhimuystarinoita. Kun nunnat ja munkit mietiskelevät niitä, vuosisatoja sitten eläneistä henkilöistä tulee läheisiä.

Toinen hauskuus oli piirustuskurssi. Maalauskurssien jälkeen tuli tyhjän paperin kammo, mutta kansalaisopiston piirtämisilta olikin yllättävän hauska, kaikki muu unohtui. Harjoitustehtävistä tuli omasta mielestäni aika hyviäkin. Ihan virkistyin.