Selvimmin huomaan ikääntymiseni jälkiväsypäivistä. Yhtä ja toista jaksaa tehdä kuin nuorempanakin, mutta sitten pitää levätä. Nytkin Helsinginmatkan jälkeen olin seuraavana päivänä aivan väsyksissä, vaikka matkalla ei ollut mitään ponnistelua. Nukahdin iltapäivällä sängylle kirja vatsan päällä ja seuraavasta yöstäkin tuli harvinaisen pitkäuninen. Mikäs siinä, nythän on lepäilyyn aikaa. Olihan sitä kyllä nuorempanakin väsymystä, mutta ei voinut jäädä kotiin makailemaan.
Toinen kiusallinen vaiva on nimimuistin hataruus. Näin Akateemisessa kirjakaupassa Helena Lindgrenin. Nimi tuli melko pian mieleen ja hänestä Jorma Uotinen. Sitten muistelin muutkin Tanssii tähtien kanssa- tuomarit ja nimet tulivat melko vaivattomasti esille. Paitsi Jukka ...? Ei millään, ei vuorokauteen, vaikka nimi on aivan tuttu. Kotona näin isännöitsijämme nimen Haavisto ja siitä se pulpahti pintaan: Haapalainen.
Lohduttaudun sillä, että tämä koskee eniten julkisuudessa olevia, minun kannaltani fiktiota olevien nimiä, kuten näyttelijöitä, muusikkoja, kirjailijoita, juontajia. Ne eivät jääneet mieleeni koululaisenakaan, vaikka läksynä ja tenteissä olevat nimet painoin muistiini ja muistin hyvin. En kiinnitä tarpeeksi huomiota nimiin, kuin hyppään niiden yli. Sisareni on toista ääripäätä. Lapsena hän kyseli luokkatoverieni nimet koulukuvasta. Hän tunnisti kuvan perusteella luokkalaiseni, jos heitä tuli kirkonkylällä vastaan. Mies tietää missit ja nuorisobänditkin. Hän tarvitsee kaikenlaisia nimiä sanaristikoissa, minä teen sudokuja ja kryptoja.
Passiivisesti voin muistaa hyvinkin, siis jos annetaan vaihtoehtoja. Aktiivinen mieleenpalautus, että saa sanotuksi nimen, on monasti kuin paksun peiton alla, varsinkin väsyneenä. Joskus nimi löytyy aakkosia luettelemalla ja vaihtelemalla seuraavaa kirjainta. Alkukirjain on kuin portti, jota voi kolkutella. L-kirjaimella alkavat nimet ovat useimmin hukassa, siinä kohdalla on selvästi tukos. Pitäisi opetella painamaan nimiä mieleen.
Varmaankin tämä vastentahtoinen harrastukseni vain lisääntyy ajan kuluessa.
Kolmas portti avaa tien työelämän jälkeiseen omaan aikaan. Miten elämä nyt järjestyy, miltä se tuntuu? Onko elämällä arvoa ilman työpanosta, suorituksia ja työn rytmiä? Kuinka tästä elämänvaiheesta selviän, kuinka minun käy? Eläkkeelle siirtymisen jälkeisiä kokemuksia,tuntoja,päivien kulkua sellaisina kuin ne tulevat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pieni eläkekirja
Vielä tuleekin yksi päivitys tähän blogiin, jonka lopettelin vuosi sitten. Blogikirjoittelun sivutuloksena syntyi pieni kirjanen, jonka ...
-
Tulipa vielä perunkirjoitusasiaa hoidettavaksi tätini asunnon myynnistä, puolen vuoden tauon jälkeen. Asia tuli minulle asunnonvälittäjämme...
-
Vielä tuleekin yksi päivitys tähän blogiin, jonka lopettelin vuosi sitten. Blogikirjoittelun sivutuloksena syntyi pieni kirjanen, jonka ...
-
Kutsuimme sisareni kanssa tädin lähimmät 11 ystävää vielä hänen kotiinsa, niin tuttuun kaikille, ennenkuin sitä aletaan purkaa. Samalla tarj...
Hyvä nimi tuo 'jälkiväsypäivä'. Sellaisia tosiaan on eläkkeellä ollessa tullut vastaan. Ensin se yllätti, sitä mietti kuten sinäkin: enhän 'tehnyt mitään erityistä'. Nyt on jo oppinut ottamaan sen huomioon. Sillä tavalla viikossa on korkeintaan kolme ohjelmoitua menopäivää ja loput himmaillaan.
VastaaPoistaNimimuisti on minullakin alkanut sukunimistä. Meillä on tapana yhdessä naureskella, jos nimeä ei löydy: 'pannaan hakuun'. Kyllä se sieltä putkahtaa jos ei ennemmin, sitten myöhemmin. Harvoin tuosta mitään haittaakaan on. Seniorithan saavat sinutella nuorempiaan ja vertaisiaan.
Hyväksyähän nämä pitää, joskus vain vielä yllättää!
VastaaPoista