Kirjoittajakurssille pääsy onnistui lopultakin. Olen hakenut lähialueen kursseille aikaisemminkin, mutta ne ovat peruuntuneet. Seitsemän muun kirjoittelijan kanssa pohdimme kahtena päivänä sukutarinoiden kirjoittamista.
Minulle oli uutta kuvaileva kirjoittaminen. Kirjoitteluni on ollut lähinnä asiakirjoittamista. Koin luovan kirjoittamisen sanoilla maalaamisena. Luonnostaan se ei minulta synny, sitä pitää opetella. Oli hauska tehdä nopeita harjoituksia ja heittäytyä tehtävän haasteeseen. Kun välillä malttoi vilkaista muita, olivat ilmeet hyvin keskittyneitä ja kynät suhisivat. Ryhmätöissä syntyi yllätystarinoita. Ohjaaja oli kannustava. Kritiikkikynnystä ei syntynyt. Turinointikin pyrki ottamaan osansa, kun asiat herättivät paljon muistoja ja ajatuksia.
Tärkeintä tässä on mielestäni pyrkimys itsensä kehittämiseen. Siihen ei ole ikärajaa. Vanhin osanottaja oli 86-vuotias. Ei hän meistä vähän nuoremmista mitenkään poikennut.
Kolmas portti avaa tien työelämän jälkeiseen omaan aikaan. Miten elämä nyt järjestyy, miltä se tuntuu? Onko elämällä arvoa ilman työpanosta, suorituksia ja työn rytmiä? Kuinka tästä elämänvaiheesta selviän, kuinka minun käy? Eläkkeelle siirtymisen jälkeisiä kokemuksia,tuntoja,päivien kulkua sellaisina kuin ne tulevat.
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pieni eläkekirja
Vielä tuleekin yksi päivitys tähän blogiin, jonka lopettelin vuosi sitten. Blogikirjoittelun sivutuloksena syntyi pieni kirjanen, jonka ...
-
Tulipa vielä perunkirjoitusasiaa hoidettavaksi tätini asunnon myynnistä, puolen vuoden tauon jälkeen. Asia tuli minulle asunnonvälittäjämme...
-
Vielä tuleekin yksi päivitys tähän blogiin, jonka lopettelin vuosi sitten. Blogikirjoittelun sivutuloksena syntyi pieni kirjanen, jonka ...
-
Kutsuimme sisareni kanssa tädin lähimmät 11 ystävää vielä hänen kotiinsa, niin tuttuun kaikille, ennenkuin sitä aletaan purkaa. Samalla tarj...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti