Olemisen ihana keveys

Taas aamun ihana kirkkaus. Se tuntuu täällä jotenkin erityiseltä ja sitä kaipaa muualla. Kävin lumikenkäilemässä ohuilla hangilla.
Löysin blogin, jollaista hain miettiessäni ikäviä tuntemuksiani parin viime vuoden aikana, mutta en löytänyt. Eläkeikäluokkaa ei blogilistalla ole. Kirjoittajalla oli monia samoja kokemuksia kuin minulla. On iso ero eläkeiän nostamisen ja työelämän todellisuuden välillä, vaikka ikääntyvä kuinka koettaisi välttää ikäkarikkoja omalta puoleltaan. Tämä asia kohtaa nyt suuria ikäluokkia, ehkä näitä blogeja tulee lisää.
En ole siis kaivannut töihin yhtenäkään päivänä. Minä, jota ennen kannusti velvollisuus sekä se, että minua tarvitaan, alan kaivata vain omaa rauhaa. En kaipaa ollenkaan sitä, että minua tarvittaisiin, jokin velvollisuus pikemmin häiritsee! Herään ja nousen jo kuudelta, ainakin jos on kirkas päivä tulossa. Selailen blogeja, kirjoitan mielessäni kun kuljen ulkona, puuhailen omiani (eilen maalasin tupakeittiön kaappeja ja tuoleja). Aika ei käy pitkäksi niin kauan kuin lukemista riittää. Uusia kontakteja varten alkaa tulla tilaa.