Haltioomassa

Pääsimme taas lapsenlapsia hoitamaan, "haltioomahan", kuten täälläpäin sanotaan. Siinä sanassa on mielestäni arvostava kaiku. Se sana avasi viime kesänä ylimääräisen ajan terveyskeskuksessakin, kun miehen tikkienpoistoaika oli sekaantunut. Kun piti keriitä haltioomahan, ilmaantui takatiloista hoitaja: -Kyllä minä ne nappaan.

Sadeilmalla oli hyvä apu sisäleikkipuistosta ja planetaariosta. Paremmalla säällä kelpasi aivan yhtä hyvin tuttu leikkipuisto, jossa molemmat viettivät perhehoidossa ollessaan aamupäivätunteja. Kun kysyin lähdetäänkö sinne, sanoi ekaluokan päättänyt poika: -Joo mennään, minä en ole siellä käynytkään sitten hoitoaikojeni. Ja hupaisasti löytyi tekemistä pikkulapsiaikojen telineissä ja pensaskäytävissä, heidän lapsuusmaillaan.

Nyt on kolme vuotta kulunut siitä, kun muutimme Espoosta Etelä-Pohjanmaalle, minun nuoruusmailleni. Viime aikoina olen tuntenut täällä asettumisen, viihtymisen ja juurtumisen tunnetta, vaikka olisin halunnut muuttaa Keski-Suomeen. Nyt vierailemme siellä, asumme täällä. Lakeuden avaruus ja taivaankuvun yli alati kulkeva pilvi- valoteos antavat vetää henkeä syvään.

Murre on yksi osa maisemaa. En ole lapsena varsinaisesti puhunut leveää murretta, koska kasvoin Järviseudun murrealueella, mutta oppikouluaikoina kuulin sitä vuosikaudet. Nyt puhun joskus pohojalaasta, kun haluan sulautua joukkoon ja ehdin harkita, mitä sanon. On mukavia sanoja, muitakin kun haltioominen. -Voinko ottaa tämän? -Johannyttoki! Siinä on paljon enemmän varmistusta kuin vaikka kyllä- sanassa. -Häiritsenkö? -Ethännyttkoki.
Nuori jumppaohjaaja sanoi:-Tehkää ny lopuuksi nämä liikkehet aivan leppoosasti vaan. Lauseessa on oma leppoisa rytminsäkin.
Aivan leppoosasti vaan, siinä olisi leppoistamisliikkeelle sopiva tunnus.
--
Käly kävi tekemässä tupatarkastuksen miehensä kanssa. Hän hyväksyi kaiken, lattiankin, vaikka mies epäili etteivät sano oikeata mielipidettään. Minä en epäile, uskon mitä sanottiin.