Runsauden keskellä

Luonto on tänä vuonna tarjonnut runsautta. Ensin oli miestä korkeammat lumivallit ja viikosta toiseen jatkuvat kireät pakkaset, sitten valkoisena röyhyävät pihlajat ja muu kevään kukinta, kesällä jatkuvat helteet ja järviveden lämpö, sitten tuulet, ukkoset ja myrskyt, kaatosateet. Syyskesän viljavainiot lainehtivat ja tuoksuvat, jyväkuormat kulkevat tiellä. Pihlajanmarjat ovat jo punaisia, omenat kypsyvät, mustaherukkapensaat notkuvat.

Jo kuukauden tupaamme ovat ympäröineet mustikkametsät, joissa sinisenä avautuvat aukeamat yllättävät: voi ei, voi Luoja, kiitos, tässäkin näin paljon, tässäkin missä ei koskaan ole ollut marjan marjaa. Tulen metsästä hien peitossa ja otan suihkun tuvan nurkalla ulkona, se on kesää. Saan letkusta aurinkolämmitetyn veden ja kesänraikkaan olon. Puhdistan marjani ulkona, heiluttelen perkaussiivilää, katselen pihapiiriä. Valkoiset perhoset tanssahtelevat ympärillä, laskin niitä kymmenen. Toinenkin arkkupakastin täyttyy, pikapakastus kohisee helteessä. Sähkölaskutkin ovat ennätyksellisiä.

Puolukka alkaa punertaa, sitäkin tulee paljon.Mitähän muuta syksy tuo?