Tämä syksy on ollut oikein matkustuskautta. Järjestin tädille vierailijoita matkojen ajaksi.
Kävimme ensin Ranskassa, nähtiin kauniita vanhoja taloja ja punaisia tiilikattoja, EU-parlamentti, katedraaleja. Sitten risteiltiin Välimerellä, nähtiin huikeita maisemia ja auringon nousuja, kuutamoöitä, lukuisia kuuluisia historiallisia kohteita, ihastuttiin Napolin värikkääseen kaupunkikuvaan, katseltiin tulivuoren tuhoja ja aktiivisen Strombolin purskahduksia, uitiin Korfun kirkkaissa vesissä ja kuvattiin jalkapallon kokoisia, oransseja meduusoja, syötiin herkutellen, vain hiukan keinuttiin yöllä kuin kehdossa.
Välimeren kanssa kilpaili seuraavalla viikolla mökkimaiseman väri-ja valokylpy, jossa aurinko hehkutti keltaisia puita ja sinistä taivasta. Tyyni vesi kuvasteli sitä kaikkea. Auringonlasku oli värikäs panoraama, kun aurinko laski suoraan vastapääisen rannan taa, toisin kuin kesällä.
Sitten oli vuorossa kaupunkipäivä maalla asuvan viisivuotiaan Annan kanssa. Parasta siinä retkessä olivat kauppojen liukuportaat ja kävelykadun kiipeiltävät kivipatsaat. Uusi leikkipuisto oli hauska tuttavuus, jossa Anna kuunteli englanninkielistä leikinohjausta. Torilla oli kiltti setä, kun antoi omenoista näytepalan. Annakin kirjoitti nimensä listaan, jolla torin siirtoa toiseen paikkaan vastustettiin. Ravintolassa Anna osasi tilata rapeakuorisen pizzan, johon tuli kinkkua ja ananasta. Oli hienoa, kun pöydän vieressä oli leikkinurkkaus käytössä ruokaa odotellessa. Ruoka oli hyvää ja Anna sanoi tarjoilijalle: "Juuri tällaista pizzaa minä odotinkin."
Kirkkopuiston naispatsas oli Annasta kiinnostava ja hän osasi lukea ensimmäisen nimen: MINNA. En ollut koskaan huomannut, miten hyviä kiipeilypuita kirkkopuiston laidan matalat männyt ovat. Niiden alla oli hämäränsuojainen leikkitila.
Retken hupennus oli paluumatka linja-autolla. Päästin ensimmäisen bussin ohi, seuraava teki kiertolenkin. "Parempi vaan, että näkee enemmän", tuumi Anna. Hän katseli tarkkaan bussin täyttäviä isoja koululaisia. Yksi huippukaunis tyttö puhui kännykkään vierasta kieltä. Maailman ihmeiden kiintiö ei ole vielä täynnä.
Kolmas portti avaa tien työelämän jälkeiseen omaan aikaan. Miten elämä nyt järjestyy, miltä se tuntuu? Onko elämällä arvoa ilman työpanosta, suorituksia ja työn rytmiä? Kuinka tästä elämänvaiheesta selviän, kuinka minun käy? Eläkkeelle siirtymisen jälkeisiä kokemuksia,tuntoja,päivien kulkua sellaisina kuin ne tulevat.
perjantai 8. lokakuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pieni eläkekirja
Vielä tuleekin yksi päivitys tähän blogiin, jonka lopettelin vuosi sitten. Blogikirjoittelun sivutuloksena syntyi pieni kirjanen, jonka ...
-
Tulipa vielä perunkirjoitusasiaa hoidettavaksi tätini asunnon myynnistä, puolen vuoden tauon jälkeen. Asia tuli minulle asunnonvälittäjämme...
-
Vielä tuleekin yksi päivitys tähän blogiin, jonka lopettelin vuosi sitten. Blogikirjoittelun sivutuloksena syntyi pieni kirjanen, jonka ...
-
Kutsuimme sisareni kanssa tädin lähimmät 11 ystävää vielä hänen kotiinsa, niin tuttuun kaikille, ennenkuin sitä aletaan purkaa. Samalla tarj...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti