Taitekohdassa

Sunnuntai-ilta. Pari tuntia sitten havahduin: huomenna ei tarvitsekaan mennä töihin. Helpotuksen tunne, keveys, merkillistä. Ei tarvitse latautua. Taidan huomenna mennä lumikävelemään uusilla lumikengilläni!!

Puolentoista viikon päästä alkaa vanhuuseläkeaikani. Työeläkekortti tuli jo postissa. Olen ollut jo useita viikkoja vuosilomalla. Toki sekin on ollut erilaista kuin tavallinen vuosiloma-eri aikaan, enimmäkseen yksin enkä mieheni kanssa, koska hän on työssä, erilaista myös että olen ollut lomalla osaksi myös kotona. Olen siivoillut, järjestellyt, käynyt uimassa. Olen ollut myös maalla omassa retriitissä, yksinäni tähtitaivaan alla, lämmittänyt puilla kovia pakkasia vastaan. Lapsenlapsia on ollut ilo hoitaa muutamaan otteeseen, iloita heidän sanoistaan. "Minä jään tänne mumman kanssa.-No miksi haluat jäädä?- Kun mumma jää tänne aivan yksin.- Kuule,pappa tulee pian tänne, en ole yksin.-No sitten voin lähteä".

Olen kirjoittanut päiväkirjaa jo koululaisena, ajoittain elämän ahdistavissa vaiheissa, kesälomilla parikymmentä vuotta ja viime vuosina jatkuvasti. Eläkeajan lähestyessä etsin kirjastosta eläkepäiväkirjoja ja netistä eläkeblogeja. Olisi mukava lukea, mitä joku toinen on kulloinkin ajatellut ja kokenut, ihan arkisesti, pienimuotoisesti, kokemuksellisesti, ei eläkeneuvontana. Löysin melko vähän, blogeista oikeastaan vain yhden sen tyyppisen, mistä olen kiinnostunut. Siitä syntyi ajatus kirjoittaa itse. Kokeillaan. Minulla ei ole mitään käsikirjoitusta ja suunnitelmaa, vaan nimenomaan päivä kerrallaan, tunnustellen ja eläen, mitä tämä vaihe elämässä tuo tullessaan. Tuoko se kriisin, masennusta, apatiaa vai iloa, lepoa, innostusta? Löydänkö elämääni uusia asioita, opinko jotain?