Kestokesä

Yllätyskesän lämmössä menimme katsomaan saarimökkiämme ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Viimeksi kävimme siellä syyskuun puolivälissä.
Veneen käännöstä asti meillä on tutut roolit. Hän nostaa veneen laidan, minä otan vastaan. Hän menee istumaan soutajan paikalle, minä työnnän korkeavartiset kumisaappaat jalassa veneen irti pohjasta ja nousen sitten veneen sisälaitoja myöten kokkaan istumaan.Hän soutaa, matka saareen on lyhyt.
Katse kiertää järven ääriä, kysytään, onkohan kaikki kunnossa.Vesi on niin korkealla, että veneen saa hyvin vedetyksi maihin. Minä nousen ensin, nostan samalla osan tavaroista maihin. Painollani pidän venettä tasapainossa, kun hän nousee veneessä. Kannamme tavaroita isolle puupöydälle. Vien kylmälaukun kellarikuoppaan, nyt emme taida laittaa kaasujääkaappia päälle, kun olemme vain huomiseen. Kuopassa oleva muuripata on pysynyt siistinä.
Minä menen ottamaan lasioven edestä riu'un, joka on vinosti oven edessä kertomassa linnuille, että tässä on este.Kiskon liukuoven auki. Kuistilla on taas linnunjälkiä, arvaan että jostain löytyy pieni vainaja, joka on tunkeutunut sisään jostain rakosesta. Otan avaimen piilopaikastaan. Sisällä on kaikki paikoillaan, ilmakin jo lämmennyt ja kuivunut, tuuletusaukot jätettiin syksyllä auki.
Syömme pikalounaan, paikallissta kaupasta ostettua lämmintä grillibroileria.Sitten seuraa kevättuuletus ja siivous. Haen järvestä pesuvettä, kauhon siitepölykerrosta pois veden pinnasta. Siivoan ensiksi kuistin ja löydän västäräkkiparan. Kannan petivaatteet, matot, sohvatyynyt ulos aurinkoon, rapsin lehdeksillä katot ja seinät ja hyllyt, lakaisen, pyyhin pinnat ja lattiat, pesen näkyvät tahrat ikkunoista. Jätän varsinaisen pesun toiseen kertaan. Puusee on kunnossa, vanhat ET-lehdet pinossa tuolilla, pitää muistaa seuraavalla kerralla tuoda uusi kasa ET-lehtiä. Täällä niistä löytyy aina uutta luettavaa.
Mies haravoi huolellisesti, nostaa lehdet metsän puolelle maata lannoittamaan, kokoilee pudonneita männynoksia. Siivoilen saunaa ja saunakuistia, tuon varastosta matot ja poppanaliinan kuistin pöydälle. Lauteet ovat sileät, muistan että laitoin syksyllä niihin pellavaöljyä. Kannan matot ja petivaatteet paikoilleen, petaan petin tuomillani lakanoilla.

Keitän kahvit,istun mukin kanssa kuistin nojatuoliin, katselen järven kimallusta ja vastarantojen profiilia, joka aina ilmaantuu piirustuksiini. Kaikki on kuin viime kesänä. Tuntuu, että juurihan täältä viimeksi lähdettiin, on kuin talvea ei olisi ollutkaan!

Tuuliviiri näyttää edelleen tuulevireen suuntaa. Se ei kitise, kun syksyllä kaadoin sen juureen vanhaa ruokaöljyä. Kuiva, kallioinen maa on lämmin jalan alla, kuin lämmitetty lattia.
Enää en suunnittele tänne mitään laajennuksia enkä remontteja, tämä on hyvä näin. Ennen piirsin aina loman alussa laajennuspiirroksia. Mitään ei koskaan tehty, paitsi ulkomaalausta, saunan alushirsien vaihtoa ja kattopäällystystä 20 vuotta sitten.

Saaren eteen tulee lintupari, kaakkureita luulen. Käki kukahtaa rantametsikössä ja sitten kuuluu mustarastaan vihellys. Se on uutta täällä. Sorsa kirahtelee ja kauempana töräyttää joutsen.
Lämmitän saunan, kannan vedet, kiukaan päällä riipputelineessä kypsyy makkara iltapalaksi kuten aina, ennen saunaan menoa teen salaatin valmiiksi. Menen ensin uimaan ja vesi on yllättävän lämmintä, mittari näyttää 23 astetta pinnassa. Aloitan saunomisen yksin, kun otan kovemmat löylyt, oikaisen lauteelle, laitan pojan koulussa tekemän puisen saunatyynyn pääni alle. Täällä taas!
Saunan jälkeen lepään, luen omalla sohvallani, mies toisella, 16 vuotta sitten asennettu aurinkosähkö antaa lukuvalon nurkkiin. Siniseen makuusoppeen on ihana mennä nukkumaan ja odottaa aamun kirkkautta. Yöllä herään mielelläni pissalle, katselen himmentynyttä maisemaa, jossa kuun puolikas heijastuu veteen ja joutsen töräyttää taas hiljaisessa yössä, lokki kirskahtaa.Jokainen ääni kuuluu myös sisälle, luonto on läsnä. Missään muualla en nuku kymmeneen.

Jatkuvuuden tunne on voimakas, kahdenkymmenen kolmen vuoden kesät avautuvat mielessä. Työelämän paineissa tämä oli hoitopaikka, vesihoitola, sielun lepo. Rannan joskus isoissakin vastalaineissa opettelin vaikeuksien voittamista niitä aallonharjalta toiselle myötäillen. Vanhanaikaisten roolien tuki auttoi parisuhteen kiukuissa: mies sahasi polttopuita kuin isäni ennen, hänelläkin oli kotirooli. Olisi kauheata, jos joku murtautuja rikkoisi vuosikymmenten sielunrauhan.

Oikea äiti

Äitienpäivän jälkeen mielessäni on kysymys, kuka on oikea äiti. Monen lapsen kokemuksen mukaan joku muu kuin biologinen äiti on ainakin samanveroinen, mutta eri tavalla. Varhainen leimautuminen ja perinnölliset samankaltaisuudet yhdistävät syntymä-äitiin niissäkin tilanteissa, joissa äiti ei pysty huolehtimaan lapsestaan, mutta on virhe uskoa, että se riittää.

"Se joka rakastaa ja hoitaa" on se kokemuspohja, mistä kasvuvoimia antava vanhemmuus koostuu. Iloitsen syvästi niistä ystävistäni, jotka ovat luoneet hoitamiinsa "toisten lapsiin" korvaamattoman ja elinikäisen ihmissuhteen. Tämä on usein tapahtunut erittäin ristiriitaisissa ja kypsyyttä koettelevissa elämäntilanteissa. Tällainen suhde jatkuu sen jälkeen, kun virallinen huoltosuhde on päättynyt ja äiti (sijaisäiti, perhehoitaja, lapsikylä-äiti) on esimerkiksi eläkkeellä.
Kovin yksinäisiä ja riskinalaisia ovat elämän taistelukentillä ne lapset, joilla ei ole aikuistumisensa kriiseissä vanhempaa ja kotia, jonne palata tankkaamaan. Oli ihana kuulla nuoresta miehestä, joka äitienpäivänä oikaisi itsensä entisen hoitovanhempansa sohvalle vatsa täynnä ja nukahti siihen. Uskon, että hänen sisimpäänsä karttui siinä lämpöä ja jatkuvuuden tuntoa arjen varalle.

"Se riemuitsee sun riemustas ja tuntee huoltas, tuskias" määrittelee äitiyttä tuttu laulu. Jos ihminen vielä lainaa nuorelle autoaan, kuten edellä kerrottu sijaisäiti, on kyse jo aika paljosta.
Minun elämäni olisi toisenlainen, ellei tätini olisi ottanut minua luokseen asumaan parikymppisenä. Anoreksiani parani sen talven aikana ikäänkuin vierihoidossa, vaikka täti ei asiaa sillä tavalla osannut ajatellakaan. Joskus paljon myöhemmin yritin sitä hänelle kertoa ja kiitellä.

Uutisissa kerrotaan tänään, että lastensuojelun tarpeessa on paljon enemmän lapsia kuin mitä tiedetään. Seuraavassa lauseessa kaivataan lisää sosiaalityöntekijöitä. Miksi ei kaivata oikeita vanhempia, sellaisia jotka paneutuvat lastensa tarpeisiin, jakavat heidän riemujaan ja tuntevat heidän huoliaan, saavat motivaation elämäänsä lasten takia? Missä on kampanja vanhemmuuden arvostamiseksi?

Eläkeläisten ruokataloutta

Ruokataloutemme sai uutta ilmettä, kun miehellä todettiin kakkostyypin diabetes noin vuosi sitten. Tytär oli jo sitä ennen siirtynyt perheineen vähähiilihydraattiseen ruokavalioon pienen tyttärensä huikean makeannälän takia. Hän suositteli sitä meillekin. Pikku hiljaa niin tapahtui.Olin jo kauan ajatellut, että pitäisi vähentää leivän syöntiä.Iltaisin varsinkin hain yhä uusia voileipiä, siis verensokeri nousi ja laski ja kierre syntyi. Se oli vain lapsuudesta asti tullut niin ykkösasiaksi - saatteena leivinuunissa paistuvan ruisleivän tuoksu hankien yllä, kun hiihtäen palailin koulusta kotiin.

Nyt pääateria useimmiten laitetaan höyrykeittimessä: alimpaan astiaan broileria, pihvejä, kalaa mausteineen, seuraaviin kukkakaalta, parsakaalta, wokkisekoituksia ja ylimpään sulamaan voita, vähän mineraalisuolaa ja sitruunaa, kypsymisjärjestyksessä asetellen. Sitten vain odotellaan valmistumispiippausta sudokua ratkoen.Ja ihme kyllä, lihakin kypsyy höyryssä ja maistuu. Lisänä on aina oliiviöljyllä maustettu iso salaatti, jossa usein on jotain juustoa tai avokadoa mukana. Joskus kyllä paistan pannulla tai uunissa, esim. munakoiso-vuohenjuustopihvejä. Lihapulliin tarvitaan vain mausteita, ne pysyvät kasassa ilman korppujauhoja. Jälkiruuaksi on usein oman pihan ja metsän marjoja, hedelmiä, jogurttia, kermavaahtoa, rahkaa.
Aamuisin jo oikein odotamme kahvia leipäjuuston ja kerman kera sekä munakasta, eilinen salaatti menee mukana. Se laittaa, joka ensiksi nousee. Lounas on joskus turkkilaista jogurttia ja pähkinöitä, joskus jokin keitto, esim. helppo broileri-pakastevihanneskeitto. Ruisleipää otan ehkä palan tai pari päivässä. Mies syö varrasleipää. Voipaketti kuluu hitaasti, kun sitä pannaan harvoin leivän päälle.

Joskus leivon manteli-tai kookosjauhoilla pikku leivonnaisia.Tumma 81-prosenttinen Lidlin suklaa on herkkuhetki,lähes päivittäinen. Pullat ja piirakat ovat jääneet, mutta kylässä otamme, mitä tarjotaan. On kiva huomata, että lastenkin herkkumaku on muuttunut vähäsokeriseksi. Marjat ja kermavaahto menevät täydestä ilman makeutusta tai minimakeutuksella, samoin tumma suklaa.

Riisi, peruna, pasta ja kaikki keinotekoiset rasvat, einekset ja leikkeleet ovat meiltä jääneet. Nyt vasta olen lukenut tuoteselosteista, miten paljon lisäaineita ja sokeria lisätään kaikkiin teollisiin tuotteisiin.
Ruokakaupoissa on pitkiä ohi käveltäviä rivistöjä: sipsit, virvoitusjuomat, keksit, pullat, valkoinen leipä, einekset, karkit, ryynit, jauhot ja makkarat paitsi Vatajan nitriitittömät nakit.
Ruuanlaitosta on tullut helppoa ja silloin tällöin, kuten eilen vappuaattona, on kiva laittaa pieniä kodin juhlahetkiä kahdestaankin: siisti kattaus, kynttilät palamaan,lasi valkoviiniä, jälkiruokaherkku tällä kertaa karpaloista,jotka hain lähisuolta samana päivänä. Ne ovat hetkiä, jolloin ei kaipaa minnekään muualle.

Mikä on tulos? Miehen paino on laskenut 20 kiloa, minun normaalipainosta pari kiloa, kummankin kolestroliarvot ovat parantuneet entisestään, varsinkin hyvä kolestroli on noussut ja mikä tärkeintä, miehen sokeriarvot ovat pysyneet hyvinä 1-2 iltaisin otetun metformin -tabletin avulla. Insuliinia ei ole tarvinnut aloittaa.

Nettisivustojen ruokasotakeskustelua seuraamme ja joskus olen siihen osallistunutkin. Onhan se metkaa, että viime vuosikymmenten ruokasuositukset ovat johtaneet diabeteksen ja ylipainon räjähdysmäiseen lisääntymiseen. Tutkimuksia arvioidaan metatutkimuksin uudelleen ja niistä ollaan jatkuvasti montaa mieltä. Työväestön sydänkuolleisuus väheni kuulemma Pohjois-Karjala-projektin aikana monella muullakin alueella ja muissa maissa ja väheneminen alkoi jo ennen projektia. Em. projekti koski vain miehiä, naisilla samalaista ongelmaa ei ollutkaan. Mielestäni tärkeätä kaiken tämän keskellä on seurata omaa hyvinvointiaan ja toimia sen ja kohtuusperiaatteen mukaan.

Nyt THL on hieman muuttamassa virallisterveellisyyden suosituksiaan,kun tutkimuksista ei ole löytynytkään todisteita eläin- ja maitorasvojen oletetuista haitoista. He myös suosittavat luomuruokia. Miksi aina luomua oleva voi ei kuulu suosituksiin, vaan keinotekoiset rasvaseokset edelleen? Ostaisin käsittelemätöntä, mieluiten kuivaheinällä tuotettua maitoa, jos sitä jostain löytyisi. Oli metkaa, kun Innsbruckin kaupungin laitamalla tuli vastaani kaksikin navettaa, toinen kirkon vieressä, joista myytiin suoraan täysmaitoa. Lisäaineetonta lihaa löytyy harvoin, Vatajan nakkeja ja leikkeleitä ostetaan. Onko teollisesti käsitelty ruoka suuresti syyllinen terveysongelmiimme?