Sain hetken

Joskus tulee sellainen hetki, että aika pysähtyy ja piirtyy muistiin. Tänä aamuna istuin hyvässä tuolissani, yksin kotona, aamun musiikki radiossa, ulkona valostuva talvipäivä, aamukahvi juotuna, pieni kotimme lämpimänä ympärillä. Viereisen virastotalon naiset ajavat parkkipaikalle kahdeksaksi, minä katselen sitä kahvikupin takaa pyjamassani. Työhön mennessäni kävelin aina yhden asunnon ohi, jonka valaistusta ikkunasta näkyi mies aamulehtiään lukemassa. Nyt se aika on minulla!
Tuli hyvä olo, ilo siitä että olen saanut kokea eläkepäiviä, stressitöntä ja tervettä olotilaa. Nyt niitä on jo kolme vuotta. Vaikka muutosta tulisi piankin, olen saanut nämä vuodet ja tämän hetken.
Hyvänä viipyy mielessä myös eilisiltainen elävän mallin piirustuskurssi. Ohjaaja oli napakka ja opin mielestäni jotain, työstä ei tullut ihan huono. Katselen kotona eilistä ja aikaisempia maalaustöitä ja korjailen niitä ajan mittaan. Tänään on maalausterapeuttinen kurssi, sen odotus tuo myös hyvää mieltä.
Kurssin jälkeen lähden vävyn kyydissä toiseen kaupunkiin ja saan taas olla lastenlasten kanssa. Mies on jo vierailuasunnossamme työasioissaan. Mukanani on pikkutytön pyytämä kaulahuivi. Toivottua pom-pom -lankaa ei löytynyt enää mistään. Tein huivin silkkisenä kiiltelevästä Funny-pörrölangasta läpivetomallilla. Toivon että hän pitää siitä. Minusta on siis tullut käsillä tekijä.
Kotona on jotenkin enemmän tilaa tai aikaa, kun mies on poissa. Minussa tulee silloin tilaa vaikka kirjoittamiselle. Se on vähän kumma, ei hän mitenkään tilaa ottava ole, minusta itsestäni johtuu, että en täytä tai käytä omaa tilaani silloin. Hän on ehkä niin luova, tuottelias ja lahjakas omissa puuhissaan, että se täyttää minunkin kapean mieleni.
Kohta lähden taas tätiä katsomaan. Eilen hän jäi niin tyytyväisenä uinumaan syötettynä, pestynä, voideltuna ja peiteltynä, oma villahuopa päällimmäisenä leukaan asti. Hänen maailmansa on nyt rajoittunut hoivaosaston sänkyyn. Mietin usein, mitä ne kaikki vanhukset vuoteissaan ajattelevat. Tätini vastaa aina, ettei hän ajattele mitään. Joskus viereisen sängyn jatkuvasti nukkuva mummeli on kuitenkin valveilla ja puhuu itsekseen. "Tulikohan nyt liian sakeaa", erotin kerran. Tuli hyvä mieli, hän puuhaa omassa keittiössään!
Kumma että minulle tulee mieleen tämä blogikirjoitus vain silloin, kun minulla on hyvä olo. Päiväkirjoihin taas on vuodatettu harmin, masennuksen ja pettymyksen tunteet. Pitää varmaan joskus hävittää niitä.