Sosiaalisia päiviä

Enimmäkseen eläkeolomme on hiljaisia päiviä omassa tahdissa ilman vieraita. Nyt olivat tytär ja lapset neljä päivää, sitten miehen "työvieras" yövieraana ja tänään tulevat naapuriserkut kahville. Talo on lasten aikana eloisa, vinttikin herää, pihapiiri samoin, pöytää katetaan. Helsingin vieras ihaili hiljaisuutta ja rauhaa, kuunteli aamuyöstä käen kukuntaa. Sellaiset päivät ovat mukavia, ovathan ne juhlaa itsellekin, vaikka vierailun jälkeen kaipaakin ohjelmatonta lepäilyaikaa.

En tiedä, miksi olen kuitenkin niin laiska kutsumaan vieraita (lapset eivät kuulu vieraisiin). Vain muutama on sellaisia, joiden kutsumiseen tai tuloon ei ole mitään kynnystä. Laiskuus kai se on, pitäisi laittaa paikkoja ja tarjottavaa. Tätini ystävien määrää selittää se, että hän herkästi kutsui tapaamiaan ihmisiä kotiinsa kahville. Nuorempana mekin kutsuimme vieraita useinkin, mutta viime vuosikymmeninä ei ole ikäänkuin jaksanut. Pääkaupunkiseudulla oli normina laittaa vieraille illallinen. Siihen olin aivan liian väsynyt ja taitamaton. Täällä maalla kutsutaan kahville, mikä on paljon helpompaa. Nytkin olisi mielessä useita kutsuttavia, kun saisi aikaiseksi.

Kotiin kutsuminen lienee yleisestikin vähentynyt ja elämä irrallistunut. Sosiaalisen tuuletuksen ja vuorovaikutuksen puutteella saattaa olla haitallisia seurauksia ihmisten ja perheiden elämään.

Tukikohta-kerrostalomme on täynnä yksinään asuvia vanhuksia. Monien ovien takaa en ole koskaan kuullut mitään enkä nähnyt ketään liikkeellä. Ovatkohan he hyvin yksinäisiä hiljaisuudessaan? Siellä on tullut mieleen, että leipoisi jotain ja soittaisi ovikelloja tai laittaisi kutsuja postiluukuista. Tulisikohan kukaan?