Tässä ja nyt

Rauhallinen hetki, lapset nukkuvat päiväunta. Kello tikittää, ulkona on harmaa suojasää. Hiljaisuus ympäröi Torppaa. On rauhallinen olo. Elämä on tässä, ei ole ikävä minnekään. Työelämä on väistynyt taustalle pienten lasten elämäntäyteyden edestä. Joskus näen lehdissä jonkun työpaikastani muistuttavan sanan ja myönteinen mielikuva häilähtää tunteisiin, mutta enempää se ei nyt mietitytä.
Lasten kanssa saa nauraa hämmästyttävän paljon. Mihin se nauru minustakin katosi? Nauru ja itku.
Mukava on ajatella tulevaa ulkomaanmatkaa. Se on mieheni harrastuksiin kuuluva erikoismatka Turkkiin. Ja äsken sain ehdotuksen lähteä syksyllä pyhiinvaellusmatkalle Espanjaan! Tämä vapaus alkaa tuntua!
Tämä blogini on kyllä vähän kumma juttu. Kirjoittelen tyhjään. En ole kertonut tästä kenellekään eikä tätä Googlesta helposti tule vastaan. Kommenttikohdan olen nyt saanut toimimaan. Kommentit ovat omiani, kokeilumielessä tehtyjä.
Luin illalla Maija Asunta-Johnstonin kirjaa "Naiset eivät syö retiisejä". Hän oli kääntänyt Ben Okrin runon. Yksi säe kuuluu:
"Rakkaus vaatii parasta meissä,
sitä että aina ja ajoissa voitamme synkimmän
ja alhaisimman sielussamme.
Rakasta maailmaa viisaasti.
Sillä rakkaus yksin on mahtavin ase
ja syvin ja vaikein salaisuus".
Siinä riittää mietiskeltävää ja sovellettavaa.