Kerta kiellon päälle

Kiitos kirjoitetuista ja suullisista kommenteista, joita on tullut viimeisen kirjoituksen jälkeen eli päätettyäni lopettaa tämän blogin pitämisen.

Jotenkin minulle tuli sellainen olo, että olen kulkenut työelämästä eläkeaikaan johtavan porttikongin läpi ja työlinnoituksesta ulos. Ovi on sulkeutunut takanani, seison porraspuulla. Edessä levittäytyy uusi maisema, ehkä kahdenkymmenen vuoden kumpuileva, arvaamaton maasto. "Edessä reitti tuntematon aukeaa", Jaakko Löytyn sanoin.

Siihen oloon kuuluu halu irtautua jonkinasteisesta nettiriippuvuudesta, työjäänteestä, jossa kone avataan aamulla ja sitä seuraillaan pitkin päivää. Suunnittelen kyllä, että katson kerran päivässä sähköpostin ja tarvittaessa tietysti käytän internettiä tietojen hakuun ja asiointiin. Oman sisikunnan tarkkailu alkoi myös jo tuntua ahtaalta. Tekee mieli elää tässä ja nyt, tehdä käsillä, keskittyä kunnolla johonkin, kääntää katse ulospäin, oppia jotain. Eivät ne tietysti toisiaan pois sulje, mutta sellainen irtiottoreaktio tuli.

Olenko sittenkään kovin hyvin valmistautunut tuleviin vuosiin, tuntemattomien maisemien kulkemiseen? Olen kertonut tädistäni myös siksi, että hän on jotain edessä olevaa, jos elonpäiviä riittää - kuten äitini lisäsi vanhemmiten jokaiseen suunnitelmaan. Ja myös siksi, että alkaneen odotetun vapaudenaikani ja syntyneen huolenpitotarpeen välillä on ristiriita. Se vaatii työstämistä. Arvaan etten ole ainoa siinä: aika itsekkyydelle viimeinkin vai välittäminen läheisistä. Annanko itse aikaani vanhukselle vai odotanko vain, että muut hänestä huolehtivat? Taitaa olla niin, ettei suuresta itsekkyydestä tule hyvä olo itsellekään mutta ei myöskään sen vastakohdasta. Avuksi oleminen, pienikin, lämmittää kyllä molempia, minua jopa se että olen osannut neuvoa tietä kysyjälle!!

Mitä se eläkevalmistautuminen olisikaan - valmiutta muutoksiin, halu nauttia ja iloita elämästä, ottaa rennosti, pitää huolta itsestä ja lähimmäisistä, antaa arvo sille mikä on nyt hyvin, muistaa että mikään niistä ei ole ollut eikä ole itsestään selvyys, harjoittaa tietoisesti kiitollisuutta ja anteeksiantoa?

Tuntuu, että aikakäsitys alkaa muuttua. Ennen piti tarttua asioihin rivakasti, että asiat tulivat ajallaan tehdyiksi. Nyt huomaan ajattelevani, että onhan tässä aikaa, huomenna, ylihuomenna.. Tähän vaikuttaa varmaan myös ankara väsymys, joka liittyy vahvaan antibioottikuuriin. Sinnittelin liian kauan, ehtiäkseni lomakunnasta oman asuinkuntani terveyskeskukseen, jossa en tosin ole koskaan käynyt. Mutta sain suorastaan ihanan päivystyspalvelun paikallisessa terveyskeskuksessa, kun tätiä taas kerran saattaessani esitin omankin asiani. Melkein suurin työelämästä pois jäämisen haitta oli laajan työterveyshuollon menettäminen.

Kapeutuminen, sulkeutuminen, apeutuminen voi olla kotona oleilun vaarana. Vaihtelun merkitys nousee esille. Todellinen vastakohta Torpan hiljaiselle elämälle oli Euroviisujen kenraaliharjoitus. Se oli väri-, valo-liike-ja ääniterapiaa, nautin suuresti! Ja se nuoren energian, unelmien, työnteon ja satsauksen määrä!

Oli rohkaisevaa, kun kummitytön äidiltä tuli sunnuntaisen tapaamisen jälkeen viesti:Ette te näytä miltään eläkeläisiltä, vaan aivan kuin tulossa olisi jotain uutta, kolmas elämä tms. Sen mahdollisuuden kun nyt osaisi hyödyntää (äidin ääni: niin kauan kun elonpäiviä riittää) !

Jossain muodossa päiväkirjakirjoittelu jatkuu. Enhän muuten edes muistaisi, milloin jokin asia tapahtui! Tulossa on ikkuna-ja eteisremontti, tapetointi, ilmalämpöpumpun asennus, pihatyöt. On hauska itsekin oppia jotain uutta käsillä tehtävää. Oma pieni työkalulaatikko minulla on aina ollutkin. Ja välillä lastenlapsia sekä ihanan rauhan päiviä piskuisella paratiisisaarellamme -elleivät vastarannan väet satu olemaan huudattamassa mankkojaan yöllä. Kevään seuraaminen on hienoa, nyt on aikaa nähdä lintujen tulot, luonnon vihertyminen, kukkien nousu. Ja yli kahdeksankymppinen tätini on tervehtynyt ja pirteä taas. Siinä on minulle esikuvaa.

Aktiivipäivien jälkeen tulee väsymyspäiviä, sen muutoksen olen huomannut, mutta nythän se ei haittaa, levätään silloin. On tosi ihanaa järjestellä aikansa oman mielen, olotilan ja tunnelmien mukaan! Se on eläkkeellä parasta. Ja ehkä paras aika on jäädä näin keväällä, kun pohjoinen valo ja kirkkaus lisääntyvät huikeasti, linnut pesivät, kaikki herää eloon talven jäistä, nukkumaan ei malta mennä, vaikka aamutkin ovat niin ihania. Uusi elämä alkaa tälläkin tavalla!