Portti sulkeutuu takana

Nyt on olo, että olen kulkenut eläkeportin läpi. Helpompi prosessi työstä irtoaminen on ollut kuin lapsista irrottautuminen. Se on luku sinänsä, kuinka hitaasti olen oppinut -jos vieläkään- että minusta tulleet eivät ikuisesti ole osa minua. Raja kaipauksen ja kiintymyksen sekä huolenpidon välillä elää aina. Huolenpito muuttuu asioihin sekaantumiseksi, kun vastuusuhde lakkaa. Voi vain osoittaa kiintymystä. Tämä soveltuu omalla tavallaan sekä lapsiin että taakse jääneeseen työhön.

Työn traumaattiset tapahtumat eivät ole enää pyörineet mielessä toistuvasti eivätkä niin ahdistavina kuin alkuaikoina. Se on iso helpotus. Isompi virike ne nauhat kuitenkin laukaisee pyörimään. Ehkä jonain päivänä menen käymään työpaikalla kahviaikaan. Siellä ei nyt ole muita kuin hyviä työtovereitani ja uusia kiinnostavia ihmisiä. Paikka on kuitenkin sama. Tasapaino uuden elämänvaiheen ja entisen työelämän välillä on kyllä hahmottunut, mutta itsesuojelua täytyy harrastaa.

Olen tainnut käydä elämänmuutosprosessia yhdeksän vuotta. Torpan siirtyminen käyttöömme, lasten irtautuminen ja omat valinnat, työelämän muutokset ja oma (heikosti tunnistamani) ikääntyminen ovat olleet irrottamassa työsääteisestä elämästä. Tulla omaksi itsekseen kysyy rohkeutta siltä, joka on lapsesta asti mitannut itseään suorituksilla. Jo hyvissä ajoin päätin, ettei minusta tule ns. kiireistä eläkeläistä. Koetan ratkaista olemisen kysymykset sisäisesti, täyttämättä elämää menemisellä , ellei se oikeasti minua innosta.

Tulevat vuodet ovat tuntemattomia. Luotan siihen että elämä kantaa edelleenkin. Voi olla, että joskus syksypimeillä vielä innostun harrastamaan muutakin kuin asumista.
Minä johdatan niitä, jotka kulkevat rukoillen, on sisimpäni hiljaisuudessa mukana kulkenut lause.

Tämä on blogin viimeinen kirjoitus. Kirjoittaminen on ollut kumppanini ja antanut etäisyyttä. Luin mitä olen kirjoitellut. Se vaikuttaa tylsältä elämältä, mutta se ei ole itsestäni tässä iässä tuntunut siltä. Olenhan kulkenut tärkeän ja usein ahdistavaksi, jopa riskialttiiksi koetun vaiheen läpi, vähän kuin kieli keskellä suuta tasapainotellen. Ruotsalaistutkimuksen mukaan valtaosa koki eläkkeelle jäämisen vaikeaksi. Voinen jopa onnitella itseäni siitä, että olen siirtynyt positiivisesti eläkeläiselämäntapaan. Työhistoriani ja työasenteideni perusteella arvioiden minulla olisi voinut olla riski masentua ja turhautua tarpeettomuuden tuntojen takia. Vai onko tämäkin suoritus, hyvin valmisteltu ja läpiviety projekti? Jotkut ovat varoittaneet, että myöhemmin lomatunnelmat menevät ohi ja sitten voi tulla ankeat ajat. En nyt kyllä sellaista pelkää.

Lueskeltuani nuorempien raivokkaita tai tuskaisia tilitysblogeja huomaan, että aikamoisen tyyneltä elämäni vaikuttaa. Mutta muistan kyllä vielä omat vimman ja raivon aikani ja myös sellaiset päiväkirjani myös viime vuosilta. Elämän tuntu on silloin vahva, mutta on kumminkin hauskempaa itselle ja lähimmäisillekin, jos ainakin osaksi oppii säilyttämään mielenrauhansa paremmin ja jopa löytämään huumorin pilkkeen elämästä.

Kiitos teille ystävät, jotka olette olleet tässä mukanani. Kuulumisten vaihtoa voimme jatkaa sähköposteilla tai muuten.