Pidä itsestäsi huolta

Tänä talvena olen voinut aikamoisen hyvin ja ollut energisempi kuin naismuistiin. Ainakin siltä itsestäni tuntuu, mutta voihan muistini pettääkin. Tuleekohan kohta joku isompi pudotus eikä vain yksi väsypäivä? Usein nimittäin jokin mieleen nouseva olotilani kääntyy kohta päinvastaiseksi. Ajattelen: Kumma ettei ole nälkä vieläkään - ja seuraavaksi onkin kiljuva kolo vatsassa. En tiedä onko muilla samanlaista kummallisuutta. Sen on jo tässä iässä oppinut, että hyvää hetkeä ei pidä pilata epäilyksillä, joten eletään tätä päivää.

Kun ihmettelen hyvinvointiani, nousee muisto viimeisten kymmenen-viidentoista työvuoden itsestäni. Valvoin lähes joka yö aamuyöstä, setvin ja suunnittelin työasioita ja luin itseäni uneen. Olisinpa jatkanut hormonien syöntiä tai ainakin saanut Melatoninia. Ei ollut tätä piikkimattoakaan, joka nykyään rauhoittaa minut herkkäunisen mukavasti uuteen uneen aamuyöstä. Jaksoin nousta seitsemältä, mutta sanottiin, että silmäni näyttävät väsyneiltä. En pitänyt itseäni väsyneenä, ajattelin päinvastoin, ettei minun tarvitse nousta navettaan viideltä kuten äitini piti joka aamu. En tiedä, mitä kaikkea minulta jäi jaksamatta.
Tammi-helmikuut olivat uuvuttavia. En syönyt D-vitamiinia ennenkuin parina viimeisenä työvuonna, jolloin kaamosmasennusta ei ihmeekseni tullutkaan. Oli vatsavaivoja. Nyt ne ovat poissa, mutta palaavat, jos syön useamman palan leipää. Rasvaa söin tosi vähän ja kolestroli oli hyvin alhainen lääkärin iloksi. Nyt syön varsinkin oliiviöljyä ja voita enemmän ja sydänvaivat ovat loppuneet.
Surin kovasti joitain asioita, joille en voinut mitään ja ahdistin murehtimisellani asianomaisia. Eräs kuntoutusfysiatri sanoi puheistani hämmentyneenä: onkohan tuo oikein tervettä että noin kovasti murehtii. Se arkirealistinen lause avasi silmiäni. Enhän minä tosiaan voi muiden puolesta elää.

Nyt siis katselen ja säälin vanhenevaa työitseäni täältä eläkeajan rauhanmaasta. Terveysvaikutuksia alati tutkailevan miehen vanavedessä - viimeinen parannuskeino on kurkuma-mauste mustapippurin kanssa, kokeilkaa - pidän paremmin huolta itsestänikin.
Miksi en nuorempana kunnolla hakenut apukeinoja esim. huonounisuuteen, miksi tyydyin epätyydyttävään tilaan? Miksi en hakenut apua murehtimisiini tai puolieni pitämiseen? Olisinpa osannut ottaa elämää rennommin! Nyt voin sitä annikkia armahtaa ja hyvitellä. Hoivatkaa tekin itseänne!