Lempipuuhaani on aina ollut luonnonkukkien poimiminen. Se tuntuu oikealta kesältä. Löysin pyöräillessäni kukkia Helsingistä ja Espoostakin, oli rakentamattomia
tontteja, ojanvieruksia, metsiä, mäensyrjää. Joskus löytyi hylätty asuinpaikkakin, jossa saattoi kasvaa syreeni tai ruusu, vaikka talosta oli vain nurkkakivi jäljellä. Lupiini oli minulle uusi tuttavuus 80-luvulla. Innolla odotin niitä nousemaan erään joutomaan reunalle.Tänään näin juhannusruusun yhden vanhan talonpaikan raunioilla. Taloa ei ole ollut minun muistini aikana, mutta vanha ruusu kasvaa sitkeästi korkean ruohon keskellä.
Sitkeitä ovat vanhat!
Herttaisia kuvia ja ajatuksia, Annikki. Olen lukenut selkävaivaa sairastaessani pätkän kerrallaan eläkkeelle jäämisestä kirjoittamiasi ajatuksia. Niin tuttuja tuntoja! Ja miten perusteellisesti ja järjestelmällisesti olet jaksanut asioita pohtia. Olen löytänyt myös sellaista, mitä en itse ole tullut ajatelleeksi. Kiitos, että olet pannut nämä saataville. Laitan linkin blogiini kunhan palaan kirjoittelun pariin.
VastaaPoistaVoi kiitos kommentista! Toivottavasti saat apua selkävaivaasi.
VastaaPoista