Espoossa ajattelin, että tulen aina kesäkuun alussa katsomaan kukkivia puita ja pensaita, joita ihailin työmatkani varrella. Eipä tarvitse. Porraspään syreenit ovat juuri avautuneet tuoksuvaan kukkaan. Pihlajan kukat alkavat erottua. Ja miehen omenapuut ovat täydessä kukassa. Tänä vuonna vuorenkilpi on kukkinut erityisen runsaasti joka paikassa. Tuomi, minun kymmenen vuotta sitten istuttamani, on jo lopettamassa valkoisia tuoksujaan. Halusin pihaan tuomen, kun se oli lapsuuteni ihannepuu. Koulutien varrella oli erään talon liepeillä tuomi ja siitä taitoin salaa oksia kotiin. Kaksi voikukkapeltoa Torpan lähellä on keltaisenaan ja kohta taas ensi vuoden kasvusto leijailee pihoilla. Mies käy taistelua niitä vastaan.
Nyt taas voi istua kahvikupin kanssa portailla ja puhella pääskysen kanssa, sellainen kun usein lennähtää istumaan läheiselle sähkölangalle. Eilen tulivat ne haarapääskyt, jotka pesivät autokatoksen hirren päällä (jolloin autoa ei viitsi pitää pesien alla), aiemmin tulivat jo lavettaladon asukit. Räystäspääskytkin kiertelivät räystäänalusia. Kyselin, oliko raskas matka ja toivotin tervetulleiksi. Risulinnut pysyvät maassa. (Kuvia voi klikata isommiksi).
Kotikyläni kirkossa pappi puhui elävästä vedestä ja lähdeihmisistä. He ovat niitä, joista virtaa toisille rohkaisun,kannustuksen ja muistamisen sanoja. Mieleeni tuli heti yksi ystävä, jolla on hallussaan loputon viisaiden runojen ja lauseiden lähde. Minulla on kymmeniä hänen lähettämiään kortteja ja muistoja monista rohkaisun sanoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti