Anna toivon kantaa

"Anna toivon kantaa" on Oulun herättäjäjuhlien tunnus ja puheiden teema. Olin sisareni kanssa juhlilla, kuten monena vuonna olemme olleet. Näillä juhlilla minuun eniten vaikuttaa virren väkevyys. Virsi hyrisee yleensä mielessäni viikon jälkeenpäin. Tänä vuonna Oulussa lauantaina virsi oli mielestäni heikompaa kuin yleensä. Kansa istui hajallaan urheilukentän katsomossa ja sen alla sekä kupolihallissa, ensin polttavaa aurinkoa ja sitten sateita ja ukkosta paossa. Keskikentän penkkirivit olivat tyhjinä. Esillä oli myös uudempia ja vieraampia virsiä. Kävellessäni kotiin paikkakuntamme linja-autolta puoli yhdeltä yöllä huomasin kuitenkin hyriseväni iltavirttä: Mua siipeis suojaan kätke. Se oli iltaseurojen loppuvirsi ja se laulettiin myös paluubussissa.
Puheista minua kiinnosti eniten teologiopiskelija Joona Raudaskosken uskonpohdiskelu, jonka luin kotona netistäkin. "Herra on salatussa uskossa ilmenevä Jumala, joka ei lopulta maailman viisauden ja ihmisjärjen kautta avaudu, eikä sille alistu".

Sade lankesi silmiä polttavalta taivaalta useaan kertaan kuin armon virvoitus, yllättävästi alkaen kuin saavista niskaan. Sade oli suuria, lämpimiä pisaroita, harvinaista meillä. Ihmisiä enemmän nauratti kuin harmitti. Minä jäin kerran vessaan, kun katto alkoi äkkiä ropista ja iso lämmin suihku ympäröi kopin.

Olen aina iloinnut lasten leikistä näillä juhlilla, vapaasta leikistä veisaavan vakaan ja turvallisen kansan keskellä, katseiden alla. Iltaseuroissa lapset kiipeilivät katsomon tyhjillä penkeillä, juoksentelivat kentällä ja lotrasivat syntyneissä lätäköissä. Pieni vaaleanpunamekkoinen tyttö lenteli kuin perhonen kentällä ja penkeillä, juoksi iltaseurojen aikana varmaan monta kilometriä kevyillä jaloillaan, kävi välillä äitinsä kyljessä.

Paikallisradiosta kuuluu parhaillaan juhlajumalanpalvelus. Nyt väki on varmaan keskikentällä, lähellä toisiaan.