Etelänmatkalla

Teimme "etelänmatkan" Helsinkiin, vaivattomasti junalla ja mukavasti Ekstra-luokassa, edullisesti eläkeläislipuilla. Miehellä oli monena päivänä tilaisuuksia ja minä lähdin tällä kertaa mukaan. Sanon etelänmatkalla, koska harkinnassa oli joku isompikin matka, mutta ei viitsitty lähteä jonottamaan isoille lentokentille eikä ahtautua rasittaville lentomatkoille.

Eteläntuntua toi se, että Tampereen eteläpuolella puissa oli melkein vielä täysi lehti, täällä puut ovat jo enimmäkseen paljaina. Nautin keltaisen ruskan katselusta, Keravalla näin punaistakin. Mies teki työtä kuten aina junamatkoillaan, valmistelee seuraavaa kirjaa, ei juuri ulos katsonut, ehkä kerran, kun osoittelin keltaisena hehkuvaa haapametsikköä.

Ensimmäisen illan ohjelmana oli konsertti Musiikkitalolla. Ostin liput netistä ja vähistä mahdollisuuksista valitsemakseni paikaksi osoittautui D-parvi orkesterin takana. Konsertti oli aivan ihana ja helppotajuinen, Brahmsia ja Zemlinskyä, solistina Tuija Knihtilä. Ero Finlandiataloon on todella suuri. Siellä katselin tiiviisti soittajia mielenkiinnon säilyttämiseksi. Nyt teki mieli vain sulkea silmät ja antaa musiikin ympäröidä. Äänet nousivat ylös parvelle eloisina ja värikkäinä, takana istuminen ei sitä haitannut. Mielisoittimeni harppu pulpahteli kuin kevyet kuplat kuutamolammella tässä Merenneitofantasiassa, huilut ja muut puhaltimet kuuluivat raikkaasti.
Silmät teki kyllä mieli sulkea siksikin, että pääkatsomon penkkirivien ja käytävien rikotut linjat eivät ajan mittaan hivelleet silmää. Vierellä istunut nainen sanoi niiden särkevän hänen päätään. Ja istuminen oli vähän outoa. Alempana istuvan pää oli kengänkärkieni edessä, piti varoa ojentelemasta jalkoja. Isokokoisen mieheni oli vaikea saada jalkojaan sopimaan. Muutoin tilat myös näyttivät viihtyisiltä. Ulospäin talo ei kilpaile arkkitehtuurillaan, kuten hotellin ikkunasta otettu kuvakin kertoo. Seuraavalla kerralla koetan saada paikan toiselta suunnalta.

Lounastimme ystävien kanssa, kävin junalla Leppävaarassa kiertämässä tutut asuinsijat ja värikkäät vaahterametsiköt, vietin iltapäivän poikamme kanssa. Hän tuli ystävällisesti mukanani katsomaan Kiasman Afrikka-näyttelyn, vaikka oli sen jo nähnyt. Söimme WTC-talon Santa Fe:ssä ja sain niin ihanan vuohenjuustosalaatin, että tekee mieli sitä mainostaa: monenlaisia salaatteja, eksoottisia hedelmiä, mansikoita, hyvä kastike, kruununa iso lämmin viipale vuohenjuustoa. Perjantaipäivän istuimme Edistyksen päivillä kuuntelemassa tutkijoiden luentoja ihmiskuvasta: Jumalan kuva vai oman elämän sankari. Oli kiinnostavaa, tuli kunnolla ajatusvirikettä. Tapasimme vuosikymmenien jälkeen opiskeluaikaisen kämppäkaverinkin.

Toisen päivän iltana tuli jo mieleen, että kotiinkin voisi lähteä. Iso pyörä pyörii stadissa ympärivuorokautista kiertoaan ilman minuakin. Nyt on kiva kotoilla muutama päivä, ennenkuin lähdetään Jyväskylään hoitamaan lapsenlapsia, heillä kun on syysloma.