sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Mitäs me kotoilijat



Kuuntelin pojan sukkaa kutoessani radiosta Anu Harkin haastattelua kotoilusta eli homingista. Tajusin, että minähän olen synnynnäinen kotoilija, vaikka jokin minussa pitää sitä vähäpätöisenä puuhana! Tämä blogikin kertoo enimmäkseen kotoiluista, jonka eläkkeelle jääminen sallii.

Kotoilussa on olennaista, että suuntaa mieluiten toimintansa tai ainakin vapaa-aikansa kotiin eikä sen ulkopuolelle. Vuosia sitten mieleeni jäi Ikean mainos: Pysy kotona! Miksi pitää hankkia kallis koti, mutta siellä ei saa oleilla, vaan pitää olla aina menossa muualle?
Eläkeläisiäkin varoitetaan kovasti jäämästä "neljän seinän sisään". Moni eläkeläinen kuitenkin nauttii leppoisasta kotona olosta ja siihen liittyvästä luovuudesta. Ymmärrän toki varoituksen, jos kotona olo merkitsee yksinäisyyttä ja eristäytymistä. Nuorempia syyllistetään sohvaperunana olosta.
Kotoilun muodot ovat monenlaisia, mutta käsillä tekeminen on tyypillistä kotoilijalle. Käsin tehtiin pakosta varhempina aikoina, mutta kun ostotavaraa alkoi tulla varsinkin seitsemänkymmenluvulla, itse tekemisen taidot vähenivät. Nytkin ostettavaa on, mutta moni haluaa tehdä itse harrastuksen tai laadun vuoksi. Ruuanlaitto, sisustaminen, lemmikkieläimet, lasten kanssa puuhailu, käsityöt, lukeminen, huonekasvit, puutarha, marjastus, leipominen, puiden pilkkominen,musiikin kuuntelu, saunaillat, mökkeily, vieraitten kutsuminen kotiin, kotisohvalla löhöily ovat kotoilua. Maailma tulee helposti kotiin monien välineiden kautta, kun sitä haluaa.

Tämä kotoilutrendi on minusta kiinnostava asia. Kuusikymmen-ja seitsemänkymmenluvun trendinä ja ohjeena oli kuva neuvostonaisesta traktorin penkillä miehen rinnalla. Suomalainen nainen omaksui tämän ideaalikseen paljon vahvemmin kuin neuvostonainen koskaan. Tunnistan vaikutuksen itsessäni, vaikka en liittynytkään näihin ihailijaryhmiin. Sisäistetty vaikutus on se, että pitäisi suuntautua kodista ja itsestä ulospäin, olla aktiivinen muualla kuin kotona. En olisi seitsemänkymmenluvulla voinut jäädä kotiin lapsia hoitamaan tästäkään syystä. Etelä-ja Keski-Euroopassa kotikeskeisyys on ollut vahvempaa kuin meillä. Siellä kuulin jopa, että he säälivät suomalaista naista ja lasta. Meillä kuitenkin vieläkin sanotaan helposti, että kotikeskeinen nainen on hellan ja nyrkin välissä.
Kotoilutrendi liikkuu siis isommissa ajan virroissa. Menemiskultuurin paineissa eläviä voi trendiksi julistaminen helpottaa. Käsityö- ja sisustusblogien suuri määrä ja suosio kertovat trendistä. Kotoillaan me eläkeläisetkin nyt omalla tavallamme ja hyvällä omallatunnolla!

1 kommentti:

  1. Hyvä sana tuo kotoilu. (Meillä on ihan riittävästi näitä suoria inglismejä ja kaikenmaailman kirjainlyhenteitä.) En ole tietoinen Anu Harkin ohjelmasta, mutta kuvauksesi perusteella ilmoittaudun mielihyvin kotoilijaksi. Luulen, että kotoilu on jollain tapaa 'geeneissä', ainakin minulle se on jo varhain ilmennyt ominaisuus. Ja eläkkeellähän siihen on hyvä mahdollisuus, aikaa on. Samalla on hyvä muistaa sekin, että vaihtelu tosiaan virkistää. Ulkoilu, ystävien tapaaminen ja kulttuuristen tarjoomusten nauttiminen antavat aina uutta ajateltavaa kotoilupäiviin.

    VastaaPoista

Pieni eläkekirja

Vielä tuleekin yksi päivitys tähän blogiin, jonka lopettelin vuosi sitten. Blogikirjoittelun sivutuloksena syntyi pieni kirjanen, jonka ...