Päiväkirjakokemuksia

Päiväjärjestys täällä kaupunkikodissa tuntuu muotoutuvan niin, että aamupäivällä tekee mieli puuhata, työskennellä jotain konkreettista. Tänään kävin läpi keittiön kaapit ja vein roskiin monta kassillista sellaista, mitä ei tarvita, esim, ison pyöreän koritarjottimen, jonka olen aikaisemmissa raivauksissa turhaan säästänyt. Sitten lähdin ulos, kävin kirjastossa ja kaupassa. Kirkas pakkaspäivä antaa keskitalven tunnun, lähipurokin on jäässä ja saa keväämmällä sulaessaan luonnon järjestyksen tuntumaan entiseltä. Joulukuussa se oli vielä sula.

Löysin kirjastosta yhden Maija Asunta-Johnstonin päiväkirjakirjan, "Onnellisen naisen vuosi". Kohta käyn sitä lukemaan. Olen jo lukenut kaksi muuta hänen kuvaustaan Unkarin talostaan. Toissa kesän lukuelämys oli vintin räystäältä löytynyt Terttu Tupalan viehättävä päiväkirja " Yhdeksänkymmentä päivää" vuodelta 1968. Vähitellen kävi selville, miten valtavaa kriisiä hän oli työstämässä. Olen lukenut kirjan monta kertaa ja taidan lukea vastakin. Muistin, että myös Eeva Kilvellä oli päiväkirja " Keski-ikäisen naisen päiväkirja", mutta löydettyäni kirjan kirjastosta se ei ollutkaan päiväkirja ja nimi oli "Kesä ja keski-ikäinen nainen". Kuitenkin se oli päiväkirjanomainen. Merkillisesti nämä ja muutkin päiväkirjat minua ovat viehättäneet. Niistä lienee noussut ajatus jotenkin jakaa päiväkirjaa itsekin. Tavallisen ihmisen ja elämän kuvaus sekä pyrkimys löytää tasapaino tuskin ketään muuta kiinnostaa, ehkä jotakuta juuri samassa tilanteessa olevaa. Näissä kiinnostavissa päiväkirjoissa on yksinäinen urhoollinen nainen, erityinen ympäristö (yksinäinen saari, yksinäinen talo) ja draama (avioero, kuolema, yksinäisyys, trauma jota työstetään).

Monenlaisia ajatusvirtailuja kulkee mielessä. Työasioitakin nousee, erityisesti kun eilen tuli tunnin mittainen puhelu. Helposti asiat vielä viriävät, vaikka koko syksyn irrottauduin, tein asioita viimeistä kertaa, hyvästelin paikkoja , tapahtumia ja ihmisiä eniten omassa mielessäni. Oli monasti epätodellinen olo, kun samaan aikaan oli irtautuminen menossa sekä rakenteilla uusia virityksiä, joissa en olisi jatkossa mukana.
Nyt olisi normaalilomalta aika palata töihin. Muutama uusi näkemys on tullut mieleen, uusia ideoita varsinaisen tehtäväsarkani ulkopuolelta, kokonaisuuksia, arvioita, mutta en niitä kenellekään tarjoile.
Se luottamusrikkokysymys nousee aika ajoin ikävänä leimana tunnelmiin. Traumaattisten kokemusten, tuntojen ja sananvaihtojen nauha lähtee pyörimään päässä kiusallisesti, pakonomaisesti, pienestäkin virikkeestä. Se tekee pahoinvoivan, hylätyn olon. Ulkoisestihan pääsin kyllä "kunnialla" eläkkeelle, asetelmat muuttuivat minusta riippumattomista syistä viimeisenä vuonna melkein päälaelleen edellisvuoteen verrattuna, mutta se ei tuntunut hyvältä tai samalta kuin ennen.