Retkeilyjä

Eilen lähdinkin pienen maalausoperaation jälkeen ottamaan yhteyttä naapurustoon pitkästä aikaa, kävin istuskelemassa kahdessa talossa. Kerrottiin sairaudet ja muut kuulumiset. Lupasin lähteä seuraavana päivänä kirkonkylän seniorikeskuksen eläkeläispäivään, johon haetaan linja-autolla melkein pihasta. Minähän olen eläkeläinen!? Toisessa paikassa kuulin taas hienoa kertomusta, mitä kaikkia eläimiä tässä lähellä asustelee. Minä en ole nähnyt juuri mitään, en tämän kevään mustarastastakaan, vain joutsenet ja lintulaudan närhet ja pikkulinnut. En kaikkina näinä vuosina yhtään hirveä, kaurista, metsoa, haukkaa. Kuljen siis silmät ummessa, ajatukset kiinni jossain kehässä. Nyt haluan alkaa kulkea silmät ja korvat auki, pysähdellä, tulla hiljaa.

Retkisuunnitelma muuttui, kun täti oli entistä huonovointisempi eikä saanut puhutuksi puhelimessa kunnolla. Nukuin huonosti ja seitsemältä olin koululaisautossa, onhan täältä sellainen julkinen yhteys kerran päivässä. Täti on nyt sairaalassa tutkimuksissa. Hän ilahtui, kun pääsi oikein vuodepaikalle eikä käytäväpaikalle, kuten viimeksi! Helpottaa minuakin ainakin hetkeksi. Ja illansuussa olin naapurin kanssa vesivyöjumpassa, oli kivaa. Kirkonkylällä on hyvä uimahalli.

Olen ollut eilen ja tänään jotenkin toistaitoinen, tein pikku möhläyksiä, onneksi en peruuttamattomia.Yleensä olen huvitellut kertomalla tarkkaan mokani, mutta sanon nyt vain, että kannattaisi lukea ohjeet ensiksi eikä viimeksi ja yleensä lukea niitä, kun alkaa jotain uutta tekemään!

Sain eilisestä kirjoituksesta palautetta, että miten on mahdollista, että olen käynyt kahdessakin kirkossa tutustumatta kehenkään. Paljon se johtuu minusta itsestäni, koska olen mennyt sinne vain pohtimaan senhetkisiä ongelmiani, katsomaan niitä sen sanan valossa ja saamaan voimia. En ole siis ollut kontaktihakuinen. Kukaan ei ole kyllä tervehtinytkään, suntiota lukuunottamatta.
Lapsenlapsia on ikävä. Anna oli tänä aamuna ensimmäiseksi unenpöpperössä sanonut pelaavansa mumman kanssa muumipeliä, oli ehkä nähnyt siitä unta.