Eilisiltana ja tänään olemme olleet tädin luona. Kaatumisen tälli oli ollut aikamoinen, polvi oli aivan mustana ja kasvoissa myös ruhjeita ja mustelmia, välillä vähän huimaa. Autoin häntä suihkussa pesemään tukan, vaihdoin petivaatteet, imuroin, puistelin mattoja, laitoin ruokaa. "Tuli kaikki tehtyä mitä lauantaina kuuluu", sanoi hän tyytyväisenä. Tänään kävimme kaupassa ja laitoin taas ruokaa. Käytimme häntä äänestämässä, sitä hän ei hevin jättäisi väliin. Tuli hyvä mieli, kun hän oli viime yön nukkunut harvinaisen hyvin, oli ollut ihana mennä puhtaisiin lakanoihin. Huomisaamuna pitää mennä käyttämään röntgenissä. Siellä ollessa muistan lukuisia kertoja, kun työstä väsyneenä tulin tädin kotiin. Siellä olin tärkeä siksi, että olin sukua.
Ajoin 25 km keskustaan ja takaisin. Risteykset tuottavat vähän päänvaivaa, missä kohdassa vaihdan vaihdetta, että ehdin nähdä kunnolla muun liikenteen. Nyt oli onneksi hiljaista. Nyt sujui ajaminen miehen kanssa ihmeen helposti, 20 vuotta sitten suutuin aina hänen varoituksistaan. Kumpi meistä lienee muuttunut tässä asiassa? Uskallankohan joskus vielä lähteä yksin liikkeelle. Nyt minulla on kuitenkin voimia tämän verran harjoitella. Lainasin kirjastosta ajokorttikoulu-CD:n. Koetan vähän kerrallaan tehdä harjoituksia.
Viimeinen työpaikkani tuli taas enemmän mieleen, kun luin sen lehteä. Monikin on sanonut minulle, että kirjoittaisin vielä jotain painavaa asiaa ammattialastani. Ei minulla ole enää mitään sanottavaa. Se on kuitenkin ala, jota olen opiskeluajoista asti harrastanut. Ihmettelen vähän itsekin tätä irtautumista. Onneksi monet muut ovat aktiivisia ja monet omaavat samoja kantoja kuin minäkin, karavaani kulkee eteenpäin. Minä olen antini antanut aikanaan, sen mitä minusta irtosi ja se riittää. Jos ajatuksissani oli jotain tärkeätä, entiset hyvät työtoverini ovat sen omaksuneet. Olen tainnut valmistautua eläkkeelle jäämiseen tosi hyvin!
Jos jotain yrittäisin kirjoittaa, se olisi aivan muuta. Mutta se on ns. Hemingway-tautia, haavetta ilman minkäänlaista yritystä tai ideaa. Runovärssyjä syntyy helposti kortteihin, mutta sekin vain tarvittaessa.
Jännittävä ilta, vaali-ilta. Ehdokkaina on monia tuttujamme.
Kolmas portti avaa tien työelämän jälkeiseen omaan aikaan. Miten elämä nyt järjestyy, miltä se tuntuu? Onko elämällä arvoa ilman työpanosta, suorituksia ja työn rytmiä? Kuinka tästä elämänvaiheesta selviän, kuinka minun käy? Eläkkeelle siirtymisen jälkeisiä kokemuksia,tuntoja,päivien kulkua sellaisina kuin ne tulevat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pieni eläkekirja
Vielä tuleekin yksi päivitys tähän blogiin, jonka lopettelin vuosi sitten. Blogikirjoittelun sivutuloksena syntyi pieni kirjanen, jonka ...
-
Tulipa vielä perunkirjoitusasiaa hoidettavaksi tätini asunnon myynnistä, puolen vuoden tauon jälkeen. Asia tuli minulle asunnonvälittäjämme...
-
Vielä tuleekin yksi päivitys tähän blogiin, jonka lopettelin vuosi sitten. Blogikirjoittelun sivutuloksena syntyi pieni kirjanen, jonka ...
-
Kutsuimme sisareni kanssa tädin lähimmät 11 ystävää vielä hänen kotiinsa, niin tuttuun kaikille, ennenkuin sitä aletaan purkaa. Samalla tarj...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti