Vanhuuden huolia

Eilisillan suunnitelma muuttuikin, jouduin lähtemään tädin luo. Hän oli löytänyt itsensä lattialta eikä päässyt omin avuin ylös. Onneksi puhelin oli lähellä ja naapuri tuli nostamaan. Lumen tuiskuttaessa auton valoja vastaan mies ajoi minut tädin luo. Katsoimme sitten tädin kanssa vaalilähetystä. Yllättävät vaalit. Tuttavillemme tuli sekä hyviä että huonoja lopputuloksia.
Yöllä ei tädille tullut uusia ongelmia. Kävimme aamulla röntgenissä, ei murtumia. Verenpaine onkin mennyt alhaiseksi ja huimaus johtunee siitä, ehkä ulkona kaatuminenkin. Reipas ja aktiivinen täti, yli kahdeksankymppinen, oli väsynyt ja epävarma. Laitoin ruokia valmiiksi ja tuttavia käy katsomassa, mutta millaista on tulevaisuus, mitä ratkaisuja tarvitaan, kuka on auttamassa, mihin asti minä olen halukas sitoutumaan?
Maaseudulla vanhuksella on turvallisempi olo kuin suuressa kaupungissa, kun on tuttavia ja naapureita ja mennään katsomaan, jos valot eivät syty.

Itseänikin väsyttää, vaikka nukuin ihan hyvin, päivä on sateesta harmaa. En jaksanut mennä tänään rattiin. Taaskin ihmettelen noita politiikan energiadynamoita, monia eläkeikäisiäkin on kiertänyt vaalikenttiä valmiina aktiivityöhön. Geenit, elämänasenne, kannattajajoukot, tavoitteet, kunnianhimo, ryhmään kuuluminen? Työelämästä voi kyllä sanoa, että positiivinen yhteistyö, kannustus, työstä innostunut joukkio, työiloinen asenne antavat elämäniloa ja virtaa. Vastakohta on myös vaikuttava.
Työnarkomaani mieheni sanoi äsken tuvan keinutuolissa: Kyllä oleminen on mukavaa!