Hiljaisen viikon tuokioita

Istumme pöydässä syömässä. On sellainen olo, ettei ole kiirettä mihinkään. Taivas on harmaa.
Ennen ruokailua sahasimme yhdessä rankoja tunnin verran. Minä nostin puita sahapukille ja mies sahasi sähkösahalla. Kylmä alkoi nävertää jalkapohjia kumisaappaissa. Oli mukava tulla tupaan, lämmittää itseään muurinkylkeä vasten ja laittaa tuli hellaan.
Syödessämme alkaa tulla lumihiutaleita, ensin kohti ikkunaa, sitten tuuli alkoi pyörittää niitä vihaisesti ympäriinsä. Kylmään maahan jää pientä valkoista ripotusta. Iso kuusikin huojuu tuulessa.

Ruuan jälkeen lueskelen sohvalla. Tuuli tempoo ja kohisee nurkissa. Eilinen vesijumppa painaa jäsenissä. Väsyttää. Nukahdan. Mies torkkuu tuolissa. Hiljainen lepäily tuntuu hyvältä.

Televisiossa kerrotaan evoluutiotutkimusten osoittaneen, että ennen teollista aikaa kaksivaiheinen uni oli luonnollista, puhuttiinkin ensimmäisestä ja toisesta neljän tunnin unesta, joiden välillä oli parin tunnin valveaika. Syy siihen ei ole selvä, turvallisuuden tarkistaminen voi olla yksi tekijä. Minä ja me molemmatkin kannamme siis varhemman ajan unitaipumusta! Täällähän minä availen säleverhoja yöllä ja kurkin ulos. Stressiin minä sen kyllä olen liittänyt.

Täti lähetetään huomenna kotiin sairaalasta, jossa käytävätkin ovat täynnä ja pyhät tulossa. Parasta on hakea hänet tänne. Vierailu tyttären perheeseen ei nyt toteudu.
Huomenna on kiirastorstai. Olen kuunnellut radiosta Matteuspassion ainakin kahdenkymmenen vuoden ajan. Toivottavasti se huomennakin onnistuu. Pääsiäisajan musiikki on muutenkin minulle tärkeätä.