Nostalgiaa

Torpalla taas. Tulimme eri suunnilta kumpikin aktiivisen viikon ja ulkomaamatkojen jälkeen. Kuistin varjonurkassa on vielä lunta, muualla on sulaa. Iloisen pilkahduksen mieleen toi se, että illan pimetessä naapuritalosta näkyi valot. Serkkuni perhe on siis tullut kesäkotoonsa ainakin käymään. Minun mielestäni sieltä pitäisi näkyä valot pitkin talvea!

Olin neljä päivää tyttären luona, mukana lapsiperheen vilkkaassa arjessa ja synttärijuhlassa. Olin sieltä lähtiessäni virkeämpi kuin mennessäni. Ulkomaanmatka lentoineen varmaan väsytti. Ajelin sitten tänne linja-autossa monen tunnin matkan vähän haikeissa tunnelmissa. Mielessä ovat lasten kasvot, sanat, suloiset olemukset, mielikuvitusmaailmat, puuhat, nukuttamiset. Nostalgiaa lisäsi myös se, että paikkakunta on opiskelukaupunkini ja olemme myös asuneet lapsiperhevaiheemme siellä. Linja-autoreitti on sama, jota kuljin kotoa opiskelukaupunkiini.

Järvistä ovat jäät sulaneet, niin siis myös mökkijärvestämme toisella paikkakunnalla. Emme ole käyneet siellä koko talvena. Avara järvimaisema alkoi nousta silmieni eteen. Vain kerran olen kuullut sulavan jään soiton. Se oli eräänä vappuna siellä mökillä. Tuuli soitteli toisistaan irtoavilla jääpuikoilla. Se oli upeata.

Kävin ensin auttelemassa tätiä, mankeloimassa ja silittämässä, siivoamassa komeroita, kaupassa jne. Hän pitää yllä tuttuja normejaan, alusvaatteetkin silitetään. Kunto on parempi, mutta nyt ei mahdu kengät jalkaan turvotuksen takia. Lääkäriin pitää saada yhteys.

Muistelin linja-autossa sitä, että jossakin vaiheessa viime vuonna minulla oli ahdistava kuva eläkkeelle jäämisestä. Suurin osa elämää on silloin takana päin, edessä vain ikäviä odotuksia, sairautta ja menetyksiä. Merkillisesti se tunnelma on haihtunut ja unohtunut, vaikka tätini sairastelu antaa kuvan tulevasta. Olen siis varmaan oppinut elämään tätä päivää. Ihminen sopeutuu siihen, mitä kulloinkin on. Sitä tutkimusten yleiseksi kertomaa tyhjyyden tunnettakaan ei ole ainakaan vielä tullut. Työpaikalta tulee pieniä tehtäväpyyntöjä. Vastaan niihin, mutta minuuteni tueksi en niitä kaipaa.
Vähän haikeutta minulle aiheuttaa kysymys siitä, millaista olisi työssä ollut jos olisi saanut niin paljon positiivista palautetta kuin viimeisimmältä esimieheltäni edelleen tulee. Itseohjautuva ihminen pitää motivaationsa yllä omin voiminkin, mutta hyvät sanat antaisivat paljon energiaa. Tämä koskee tietysti muutakin kuin työelämää. Hyvät sanat eivät maksa mitään. Se on tuttu fraasi, mutta sen sisältö on ainakin minulla liian vähän käytössä.

Nyt meillä on yhteinen lomaviikko Torpan hiljaisuudessa. Se muuttosuunnitelma peruuntui, mies haluaa pitää kaupunkikotimme koossa toistaiseksi. Kyllä se minullekin sopii. Puuladosta kuuluu sisälle asti kirveen kopse, mies halkoo klapeja.