Tuuleen kirjoitettu

Työelämän jäänteitä on, että aamuisin avaan tietokoneen. Katson onko sähköpostia, ilahdun, jos on. Joskus muistan kirjoitella itsekin.
Eilen oli lintupäivä. Kuhkailin kiikarin kanssa lähisuon laidassa. Joutsen pesi viimekesäisessä paikassa lampareen laidassa. Kurjet käyskelivät uljaasti astellen suolla. Ne ovat siis taas tulleet takaisin. Vesi virtasi ja solisi ojissa.
Illalla pyöräilin kauniissa auringonlaskussa kymmenen kilometrin päähän kirkkomaalle, jossa hoidossamme on kaksi hautaa. Haravoin, kuljeskelin, mietin oman hautapaikkamme sijaintia siellä. Joki virtasi hautausmaan vieressä täynnä tulvavesiä. Olenkin aina ihaillut kosken kohinaa! Täällä hautausmaa on niin keskeinen osa kylän elämää, ettei hautapaikan ajattelu ole ollenkaan ahdistavaa. Äiti puhui aina avoimesti kuolemasta ja sanoi, ettei sitä pidä pelätä. Erik Ewalds sanoi, että vasta sitten osaa elää, kun on sinut kuoleman kanssa.

Tullessa kuovit, kevääni airuet, lentelivät ja pitivät pulisevaa kuikutustaan molemmin puolin tietä. Kuovin huuto on kauan tuonut minulle tunteen jäiden ja roudan sulamisesta omassa sisimmässänikin. Kevät ei tule, ellen kuovia kuule. Ja mustarastas, kesäinen seuralainen! Sitä ääntä ei lapsuudessani kuulunut, mutta nyt kirkas huiluvihellys kuuluu täälläkin kuusen latvasta. Viime kesäkuussa mustarastaan konsertit saattelivat minua myös kaupunkikodin parvekkeella ja lenkkipolulla, Prahan vanhassa kaupungissa, Karlovy Varyn puistoissa, Innsbruckin vuorenrinteillä.

Nyt on väsynyt olo. Torkuinkin pari tuntia pyörälenkin ja ruuan jälkeen. Eräs ikävä tapaus painaa mieltä ja mietityttää monin tavoin. Myös oma olemiseni askarruttaa. Ajattelin koota ajatuksiani eläkkeelle valmistautumisesta lukemalla päiväkirjojani viime vuosilta. Alkoi väsyttää ja kokosin ne pois. Tuntui että en pystyisi erottamaan eläkkeelle valmistautumista ja muita samanaikaisia työpaikan prosesseja toisistaan. Alkoi kyllästyttää koko hatara ajatus eläkeprosessin kuvaamisesta kokemuksena. Jokin suorituspaine siinä takana piilee, vaikka aidostikin se asia kiinnostaa. Voisin elää vielä enemmän tässä hetkessä, kuten eläkkeellä olosta nauttiva serkkuni.
Olen kai laiskistunut totaalisesti. Tapasin hiljattain henkilön, joka oli jäänyt eläkkeelle kolme vuotta sitten. Hän oli kirjoittanut kaksi kirjaa, toimi aktiivisesti järjestöissä ja oli tehnyt isot remontit. Hän ei paljon prosesseja mietiskele.
Tämä blogikin tuntuu tuuleen kirjoittamiselta. Tuli mieleen, että lopetan ja poistan sen.