Pääsiäispyhiä

Kirkas pääsiäispäivä ympäröi Torppaa. Olemme taas kahden. Tätini oli kanssamme kolmena päivänä. Pitkäperjantai oli todella pitkä. Hän sai pienehköjä epileptisiä kohtauksia kaiken päivää, toipui nopeasti, mutta kohta taas jalat ja kädet tärisivät ja pää putosi rinnalle. Lääke ei vielä vaikuttanut. Mitään ohjeita ei sairaalasta hakijalle annettu eikä paikkakunnalla ole päivystystäkään viikonloppuisin. Tiskatessanikin seurasin häntä taakseni kuin alle kaksivuotiasta. Otimme tilanteen kuitenkin rauhallisesti ja lauantaina iltapäivällä kohtaukset lakkasivat ainakin toistaiseksi. Sisareni tuli lauantaina ja halusi lähteä yöksi hänen kanssaan tädin omaan asuntoon totuttelemaan.
Mies on pieninyt puita, ollut ulkona ja saanut jo paremmin nukutuksi. Hän lämmitti saunan ja nautimme kertalämmitteisen löylyistä.

Pääsiäispyhien tuttu tuntu tuli ruuanlaitosta, leipomisesta, kattamisesta, tiskaamisesta, vieraiden läsnäolosta. Meillä on aina pyhisin ollut vieraita, ainakin jouluna ja pääsiäisenä, etupäässä sukulaisia ja varsinkin yksinäisiä. He tuovat juhlan tullessaan. Odotin heitä ja juhlaa, kunnes havahduin paria päivää ennen: kukas sen kaiken järjestää, sehän olen minä. Aina kaikki on järjestynyt. Viime vuosien suosikkileivonnainen on mandariini-rahka-marenkitorttu eikä se pettänyt nytkään.

Muistan erityisesti pääsiäisen yli 20 vuoden takaa. Koko pyhien ajan oli vieraita, lapsia, aikuisia ja vanhuksia. Toisena pääsiäispäivänä viimeiset lähtivät aamulla. Minä menin kirkkoon kuuntelemaan Emmauksen tiestä. Siinä ehdin liittyä pääsiäiskertomukseen ja koota itseäni kirkon penkissä, levätä.
Nyt kuunnellessani osittain Matteuspassiota siirryin hetkessä kuoron virsisävelten myötä lapsuuteni kirkkoon, jota ei enää ole. "Oi rakkain Jeesukseni "herätti syvän myötätunnon. Ehkä se viritti laajemminkin myötätunnon näkökulmaa minussa. Muistikuvat ovat ihmeellisiä. On rikkautta kun voi palata tilanteeseen 50 vuotta sitten, muistaa mitä koki, nähdä se kirkko sisältä, pysähtyä hetkeen. Samalla nyt tietää, mitä silloin ei tiennyt eli mitä tulevat vuosikymmenet ovat tuoneet mukanaan.

Tänään olen tunnustellut itsessäni sitä, muuttaisimmeko tosiaan tänne. Olisi jotenkin selkeämpää, että olisi yksi koti, tavarat samassa paikassa, ei aina väliaikaisesti kummassakin paikassa ja lähdössä toiseen. Jokin sitä päätöksentekoa ja remonttisuunnitelmia jarruttaa. Tänään se tuntui aika hyvältä ajatukselta. Mieheni tarvitsisi kuitenkin vielä osa-aikaisen kodin kaupungissa, mutta se voisi olla pienempikin asumus. Minäkin kyllä joskus lähtisin cityyn retkelle. Kai tämä on jonkinlainen välitila, varmaan ratkaisu kypsyy ajan myötä, kun ei ole pakko nyt päättää mitään. Huomista lähtöä varten täytyy jo ottaa iso kassi esiin: mitä nyt pitää muistaa ottaa mukaan.