Siis tyynny, sydän..

Parina viime vuonna olen joutunut opettelemaan mieleni rauhoittamista ja olen sitä oppinutkin. Kuka tietää, milloin ja millä tavalla sitä vielä enemmänkin tarvitaan. "Kiitos kaikesta, minulla ei ole hätää". Eiliseen aiheeseeni liittyen vielä säe Hermann Hesseä: "Iloiten lähde, nurkumatta katko siteesi entiseen, päin uutta riennä".
Päin uutta riennä. Puoli päivää selasin netissä eläkeläisiin liittyviä asioita, tutkimuksia, kursseja, blogeja. Hain jotain mikä minua kiinnostaisi ja jotain ehkä löysinkin. Olen vain edelleenkin huono liittymään mihinkään, mikä ei luonnostaan tule vastaan. Siinä pitäisi ylittää erakkomaisen vastarinnan kynnys.

Nautin taas uimahalliretkestä. Se olikin oikein retki, kun lähdin pitemmälle pyörämatkalle halliin, jossa en ole käynyt. Se oli hieno, kuin kylpylä.

Saunassa tuli seuraavanlainen keskustelu. Vanhempi tuhti nainen katsoi suihkussa olevaa surkean ohutta ja ahdistuneen näköistä tyttöä ja sanoi: "Hirveän laiha, joku anorektikko". Minä vastasin: Niin on, näin hänet jo altaalla. "Nykynuorissa on kaikenlaisia, ne viilteleekin itseään". Minä: Kyllä täytyy olla paha olo lapsella, joka viiltelee itseään. Tai sillä, joka ei anna ruokaa itselleen. "Huomiota ne vain haluaa". -Niin, kyllä jokainen lapsi tarvitsee huomiota osakseen. "Niin niin, rakkautta lapsi tarvitsee". Niin kääntyi keskustelun sävy.
Tullessani näin etelärinteen puissa vihertäviä silmuja. Miten sitä puiden ja maisemien vihreyttä jo olen odottanutkin.