Askelen jälki

Jäimme vielä pariksi päiväksi tänne Torpalle, kun ei ole mitään välttämätöntä menoa,vaan eläkeläisen vapautta. Varsinkin miehelle on tullut vaihtokitkaa: haluan aina olla siellä missä olen. Katseltiin illan sinistymistä ja aamun valkenemista, kuunneltiin lumien kumahtelua alas katolta. Tupa on saatu läpi lämpimäksi. Oleminen asettuu, hymy hiipii. Hiljaisuus huokuu metsänrannoista ja puhtaana lepäävältä hangelta. Täällä viihtyy, jos itsellä on tarpeeksi mielen sisäistä virikettä ja rauhoittumisen tarvetta - tai sisäinen rauha ja halu hengittää luonnon tahtiin.

Olen aikaisemmin koonnut suku-ja perhevalokuvia uuteen albumiin. Tänään kirjoittelin nimiä kuvien taakse, kuten elämäkertaopastuksessa neuvottiin tekemään. Vanhimmat kuvat ovat kahden isoäitini vanhemmista. Jotain olen kaikista kuullut, suurimmasta osasta vanhojen kuvien ihmisiä muistan itsekin jotain.

Sain tänään postia ystävältäni, jolla on valtava runojen ja kauniiden lauseiden varasto jaettavaksi hyvän sydämen ohjaamana. Nyt mukana oli lause, joka on ollut hänelle tärkeä: ".. Sen armon suo osani olla, ett' tietämättäni teen minä siunatun askelen jäljen maan polkuni tummuuteen". Ihana lause Mirjami Lähteenkorvan runosta Hiljainen rukous.

Suvun ihmisisten siunatuista jalanjäljistä tuli mieleen kaksi: isän isoäiti Valpuri Vilhelmiina, joka eli 96-vuotiaaksi, "menetti" kuusi lastaan Amerikkaan näkemättä heitä enää koskaan, mutta sai asua Amerikasta palanneen tyttärensä perheessä elämänsä loppuun. Hän oli tätini kertoman mukaan mukava ihminen ja harras uskovainen, joka jätti hengellisen perinnön lapsenlapsilleen. Toinen jäljenjättäjä oli äitini isoisä Juho Erkki, joka vaimonsa kanssa lunasti tämän torpan omakseen 1800-luvun loppuvuosina. Heidän kahdeksasta lapsestaan ei kuollut kukaan pienenä, mikä oli harvinaista siihen aikaan, mikähän sen vaikutti? Hän eli syytinkiläisenä peräkamarissa loppuaikansa. Hän luki sunnuntaisin postillaa perheelleen ja jätti myös hengenperinnön lapsenlapsilleen.

Mietin monien muidenkin omaisteni jalanjälkiä. Tuntuu, että hyvä jälki liittyy eniten välittämiseen, arvoihin ja huolenpitoon.
Ei voi olla ajattelematta, mikä lie minun jalanjälkeni. Vielä siihen voisi vaikuttaa, jos osaisi, mutta onko se kuitenkin niin läpi elämän nouseva henkäys,kylmä tai lämmin, että sitä ei voi suunnitella?

Tärkeintä lienee, kuten ystävä kirjoitti, miettiä mikä juuri nyt sytyttäisi tähän päivään.