Hyvän mielen tekoja

Luin äsken jostain lehdestä, mutta en muista mistä, että ihmisen alkuperäiseen olemukseen kuuluu halu tehdä toisille hyvää ja että se tuottaa itselle mielihyvää. Tämän olen todennut monta kertaa. Minulle tulee hyvä mieli, kun saan vaikka neuvoa tietä jollekin kysyjälle. Koen sen melkein arvostuksena, jos joku kysyy minulta neuvoa kadulla!

Tänään keräsin yhteisvastuukeräystä, pakkanen hellitti sen verran että tarkenin liikkua. Omakotialueella ihmiset olivat iloisia antaessaan, joku oli jo odotellutkin keräystä. Useampi kiitteli, että joku viitsii kerätä. (Tämä tehtävä on tätini perintöä, keräyskukkarokin on hänen).

Kaupungin vuokrataloissakin muutama kaivoi taskujaan, vaikka useimmat potkitun ja likaisen näköiset ovet eivät avautuneet. Yksi hyväntuulinen kahden euron antaja oli kyllä joutua ulos asunnostaan, kun vaimo suuttui rahan pois antamisesta ja heitteli miehen vaatteita käytävään. Vuosi sitten kerätessäni sama mies kärvisteli kylmässä rapussa, kun vaimo ei päästänyt sisään. Nyt tämä mies vain rauhoitteli minua: älä välitä, se on vähän kännissä ja silloin se on aina tuollainen. Itse antaja oli tyytyväisen näköinen raapustaessaan nimeään listaan.

Minulla oli merkillisen kevyt ja hyvä olo, kun keräyspussini kanssa kävelin kotia kohti. Olin saanut tilitettäväksi toistasataa euroa ja lisäksi mukavan ulkoilun. Miksi en tee useammin jotain hyvää, vaikka kerran päivässä, jos se onkin ihmisluontoon koodattu onnen mahdollisuus?