Kansankynttilä

Lastenlastemme kotipaikkakunnalla on pieni kirkko, johon on kotoisaa mennä. Rastatukkainen pappiskokelas kehoitti aluksi ihmisiä tervehtimään jotakuta. Minua tervehti mies, jonka nimi olikin tuttu.-Oletteko opettaja, kysyin.- Olen kyllä ollut, sillä ja sillä koululla, hän vastasi. Kerroin, että tyttärenpoikani on siinä koulussa ja että eilispäivänä olimme sen maalaiskoulun pihamaalla, kun vävy teki latukoneella ladut koulun ympäristöön. Kerroin, että lapset esittelivät minulle innoissaan koulupihaan puusta rakennetut leikkipaikat: torneja, luolia, maanalaisia käytäviä, kaksikerroksisen talon parvekkeineen, kaikki kuin lapsen mieli ja kuvitus kauniissa järvimaisemassa. -No me vaimon kanssa ne puuhasimme, sanoi tämä eläkeopettaja. Kerroin, että lapsenlapset ovat olleet yökylässä luonamme "pikkumummolassa"(yksiö-tukikohtamme paikkakunnalla) kaksi yötä ja ovat vieläkin kanssamme.Hän kysyi lapsenlapseni nimeä. Jaa Arttu, sanoi opettaja, joka edelleen asuu koulun naapurissa ja pitää joitain erityistunteja. Kului muutama hetki ja virsi, niin tämä herra hivuttaa minulle lapun: Kuriiripostia Artulle. Toisella puolella oli mukava tervehdys ja Kynttilänpäivän toivotus.
Siinä on Opettaja isolla oolla. Senlaatuiset ihmiset ovat kaikkialla alansa suola, he jotka tekevät työnsä sydämellä, taidolla ja harrastuksella. On hienoa, että lapsenlapseni saavat aloittaa koulutiensä sellaisten perinteiden jäljissä. Joskus ehkä saan nähdä vielä koulun vintinkin aarteet, joita tämä opettaja on sinne kerännyt!