keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Pakkasmuistoja

Aamulla ulkomittarissa oli kolmekymmentäyksi astetta, sisällä viisitoista. Laitoin puuhellaan tulet ja menin takaisin peittojen alle.

Mieleen tulivat pakkastalvet lapsuuskodissani. Talo oli vanha ja hatara. Yöksi puimme myssyn päähän, lapaset käteen, villaiset alusvaatteet ja kaikki löytyvät peitot päälle ja jotenkin tarjettiin. Talvi 1956 oli erittäin kylmä, oli neljänkymmenenkin asteen pakkasia. Savut nousivat suoraan taivasta kohti. Olin kymmenvuotias ja neljännellä luokalla. Koulumatka kulki peltoaukean läpi. Muistan kuinka viima meni kangaslakin läpi, vaikka äiti oli käärinyt huiveja päälle. Minulle tuli sitkeä poskiontelotulehdus, jota punkteerattiin 10 kertaa kevättalven aikana. Menin aamulla linja-autolla kirkolle, jossa odottelin väkeä täynnä olevassa odotushuoneessa usein koko päivän, aikuiset menivät edelle. Viimeiselle linja-autolle piti ehtiä ja oli pakko uskaltaa mennä siitä sanomaan. Ei minun kanssani sinne kotoa kukaan ehtinyt.

Parhaita lapsuusmuistojani on joululoma ehkä samana pakkastalvena.Kaikille viidelle laitettiin makuusija pienempään kamariin. Leivinlaudasta aseteltiin lisäpohja sänkyjen väliin ja nukuttiin siskonpetissä. Aamulla oli hieno herätä, kun isä oli laittanut kamarin pystymuuriin valkean ennen navettaan menoaan. Oli mukava odotella huoneen lämpenemistä, kun ei tarvinnut nousta kylmälle lattialle kouluunmenoa varten.
Ulkohuusiin ei tarvinnut talvella mennä, vaan porstuassa oli sanomalehdillä peitetty sanko, joka sitten tyhjennettiin tunkiolle. Myös lämpimässä navetassa voi isomman asian tehdä lehmien lantalaariin.
Niinkin elettiin. Usein tuntuu naurettavalta, kun elintason muutoksia verrataan vaikka kymmenen vuoden takaiseen aikaan.

Ympärillä on luminen hiljaisuus. Postiauto kävi naapurissa, nyt ei sitten muuta liikennettä olekaan, ennenkuin naapurit tulevat töistä. Tässä voi vaikka pitää yksityistä retriittiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni eläkekirja

Vielä tuleekin yksi päivitys tähän blogiin, jonka lopettelin vuosi sitten. Blogikirjoittelun sivutuloksena syntyi pieni kirjanen, jonka ...