Kauppa

Tänään se sitten oli, kauppakirjojen allekirjoituksen päivä. Kaikki sujui asiallisesti. Se on nyt sitten hoidettu. Tämän keittiön pöydän ääressä emme enää istu kahvilla.
Kauppakirjan kopiolla sain kotivakuutuksenkin lopetetuksi, etten joutunut taas hankkimaan valtakirjoja muilta osakkailta. Rahan jako tapahtunee huomenna. Vaurastumaan ei kyllä kukaan pääse, mutta jotain kuitenkin, vaikka täti aina sanoi: "Minunhan ei tarvitse kenellekään säästää". Roudan sulamisen jälkeen sitten kunnostetaan hauta ja laitatetaan nimi hautakiveen.

"Saat ostaa konjakkipullon naapurin miehelle, kun hän näytti minulle asunnon, me sitten yhdessä sitä nautitaan", sanoi mies kaupanteon lopuksi. Olin ajatellut muuta muistamista paljon tätiäni auttaneille naapureille, mutta ostin sitten kauniin pantterikoristeisen konjakkipullon ja emännälle ison orkidean/kämmekän sekä annoin tädin peruina onyx-helmet. Vein ne jo heille, ihanille ihmisille. "Olemmeko me ihania", ihmetteli naapuri.


Uusi asukas on nukkunut kuulemma hyvin kaksi yötä tädin messinkisängyssä. "Morsian pitäisi nyt löytää, tuntisitko ketään", kyseli mies. "Tunnen yhden seitsemänkymppisen", vastasin. "Liian vanha, pitäisi olla vähän yli kuusikymppinen", sanoi tämä 73-vuotias. Kehoitin menemään eläkejärjestöjen retkille, sieltä moni on löytänyt kumppanin.
Hän oli ollut kaksi vuotta tiiviisti omaishoitajana vaimolleen, jonka yötäpäivää hoito oli käynyt kovin raskaaksi. Hän on nyt siis ponnekkaasti hakemassa uusia kuvioita loppuelämäkseen. Toivotaan hänelle kaikin puolin valoisaa uutta elämänjaksoa.