Nostalginen huviretki

Olin tässä kolme päivää Helsingissä. Oli oikein mukava vähän irtautua tädin asunnon ajattelemisesta, minä kun otan asiat liian perusteellisesti. Hermostuin vaatehuoneen katosta, jonne en ollut koskaan katsonut, kun tädin asunnolla vieraillut Saksan serkku huomasi että kattolevyt ovat kirjavina. Säikähdin, että vesikatto vuotaa. Laudat levyjen yläpuolella olivat kuitenkin kuivan tuntuisia ja ensi viikolla tulee kosteusmittaaja, rauhoituin riittävästi. Mielelläni lähdin junaan serkkuni seurassa.

Helsingissä olikin juhlien sarja: Entiseen työhöni liittyvä juhlaseminaari, jossa olin kutsuvieraana, kahden pitkäaikaisen ystävän tapaaminen, miehen minullekin tutun kollegan eläkeläksiäiset, pojan luona asustelu.
Tuntui, että jotain entisestä työminästä palasi minuun, kun osuuttani juhlittavan toimintamuodon aloittamisessa muistettiin ja kukkiakin annettiin. Se minäkuvahan mureni ikävästi kahden viimeisen työvuoden järkytyksissä. Käytin itse onnittelupuheenvuoron ja annoin lahjan. Seminaarin jälkeen oli illallinen ja nautin siitä kovasti tutussa seurassa. Sitähän olin monasti kaivannut, yhteisiä illanistujaisia, keskusteluja ja vitsailuja.

Vanhan ystävän kanssa istuttiin pari tuntia Hakaniemen hallissa, syötiin hyvä salaatti ja pullakahvit ja kelattiin monen vuoden asiat. Ja siitä menin toisen ystävän luo yöksi ja illalla ravintolaan syömään japanilaista ruokaa. Opettelin syömään puikoilla ja kyllä se ruoka suuhun meni, vaikka ei niin tyylikkäästi. Ja taas puhuttiin puolin ja toisin kaikki asiat! Hän on juuri jäänyt eläkkeelle, mutta jatkaa ajoittain mieluista työtään monenlaisten asumismuutosten ja rakennusprojektin ohessa.
Pohdimme eläkkeelle jäämisen identiteettikysymystä. Tyhjän päälle jääminen ja keskeisestä minuudestaan luopuminen ei tee ihmiselle hyvää. Hän käytti sanoja toimiva ja olevainen identiteetti. Moni pitää toiminnallista identiteettiä tärkeänä eläkkeelläkin ja varaa kalenterinsa täyteen. Minä olen varmaan heittäytynyt enemmän olevaisen minuuden varaan. Ei se muutos minullakaan käynyt äkkiä, valmistelin sitä vuosikaudet, lupaa olla olemassa ihmisarvon takia. Tästä aiheesta jäi pohdittavaa jatkoonkin.

Pojan luona olin kaksi yötä ja juttelimme mekin monista asioista. Hänen ollessaan työssä sain kuin salaa jätetyksi poikamiehen huusholliin puhtaantuoksuista ja kiiltävää kädenjälkeä.

Nautin suuresti näistä kolmesta menneisyysmatkapäivästä Helsingissä tutuilla paikoilla. Aurinko paistoi, oli keväistä tuntua ilmassa. Asuimme niillä seuduilla 22 vuotta, siis kolmasosan elämästäni. Oli hyviä aikoja, ponnistuksia, onnistumisiakin sekä elämän kohokohtia, mutta myös vaikeimmat vuodet, stressiä, kireyttä, väsymistä, väärinymmärrystä. Tuntuu, että se jakso taas vähän rakentui osaksi minua näiden päivien aikana.

Moni vähän kyseli asettumistani sinne maaseudun hiljaisuuteen ja siitä vinkkelistä ymmärränkin kysymyksen. Mutta aivan luonnikkaasti palailimme mieheni kanssa junalla takaisin. Eihän se elämä entisenlaista siellä olisi, kotona sukkaa kutoisin sielläkin.