Ylistysmessu

Ylistyslaulu toinen toisensa jälkeen, isoja lippuja liehuttavat ja tanssivat nuoret naiset, iso tekstitaulu, kädet koholla seisten tai istuen Jumalaa ylistävät ihmiset, esirukoukset, lasten äänet täyttivät korkean, juhlavan tuomiokirkon lähes täyteen. Tuntui, että tässä on liikkeellä aivan eri väkeä kuin tavallisessa jäyhässä jumalanpalveluksessa. Oli paljon myös nuoria aikuisia. Messu oli pääasiassa maallikkojen suunnittelema, ehtoollisosan hoitivat seurakunnan papit.

Vaikka tämä tuntui itselleni vähän vieraalta, niin tuntui hyvältä nähdä uskoaan ulospäin ilmaisevia ihmisiä, jotka tuntuivat olevan tosissaan. Mistä he kaikki olivat ilmaantuneet? Entä jos jumalanpalvelukset olisivat aina tällaisia?

Minä en kuitenkaan pystynyt irtautumaan penkissä istumisen rajoistani. Olisi ollut esirukousaiheitakin mielessä, mutta en saanut mennyksi kenenkään rukouspalvelijan luo. Tuntui että vuosisatainen jäykkä ja tumma kirkkokansa katselisi kulmainsa alta. Ja oman nuoruuteni sisäänpäinkäpertynyt haamu istuu penkissä, karttaen huomion herättämistä. En tainnut sentään olla ainoa siinä lajissa.

"Ylistäkää auringonnoususta iltahämärään". Vieressäni kehitysvammaisen lapsen kanssa istunut nuori nainen vastasi, kysyessäni kuinka hän osasi nämä kaikki laulut: "Ylistys on minun lajini". Minulta se laji on tainnut unohtua kokonaan.