Sinistä ja heleänvihreätä

Sininen ja turkoosi oli Välimeri ja Rodos-saaren toisella puolen Egeanmeri samoin, joinain päivinä vaahtopäissä valkoiset kuohut ja uimarille vasta-aaltoja. Melkein hienoin muistikuva matkalta on sininen merimaisema heti aamulla, kun vähän päätä nosti tyynyltä. Kannatti kinuta, kolmantena päivänä sain vaihdetuksi huoneen meren puolelle. Sai miehellekin vähän merellistä tuntua, hän kun ei rantahiekalle astunut.
Toinen hienous oli todella kaunis pieni katolinen kirkko, valkoista ja kultaa, jossa kävimme kerran jokailtaisen messun seuraajina, kuuden vakioseurakuntalaisen lisäksi. Pappi sanoi muutaman lauseen englanniksi meitä varten. Ainoa kerta elämässä, kun kirkossa tulee pappi erikseen tervehtimään ja kyselemään, keitä olemme.
Paljon oli kaunista nähtävää, vuosituhantista historiaa, värikkäänä pursuava tavarapaljous ja taverna toisensa vieressä. Vähän alkoi jo kyllä rasittaa seurustelu sisäänheittäjien ja tarjoilijoiden kanssa, ennenkuin sai ruokaa, mutta hyvää syötiin eikä tarvinnut tiskata viikkoon.

Mutta se mikä ällistytti, oli kanssamatkustajien matkustelun määrä ja samaan paikkaan - yksi oli käynyt jo 20 kertaa, toinen viisitoista, melkein kaikki usemman kerran. Rauhallinen paikka, suomella pärjää monessa paikassa.. silti en aivan ymmärrä. Valtaosa oli tavallisia eläkeläisiä, matkustavat ainakin joka vuosi, mutta monet useamminkin. Siellä ei puhuttu taitetun indeksin ongelmasta.

Miehellä on kuulemma jo jonkin aikaa ollut maailman ihmeiden kiintiö täynnä, mutta osasi hän olla lomalla, istua parvekkeella katselemassa merta ja palmuja, ottaa aurinkoa jaloille.

Mutta kyllä on tänään ihana tuo kotimainen koivujen heräävä heleä vihreys aurinkoa vasten!