Näin kehoitti Filosofiapäivien tiedottaja. Olipa aikamoinen päivä. Hellepäivänä sinimustassa salissa istui aamusta iltaan 150 kuulijaa. Aiheena oli fundamentalismi, ajankohtainen aihe. Minä ja kaikki muutkin jaksoimme kuunnella eri puolilta asiaa valottavia esitelmiä ja paneelikeskustelua mielenkiinnolla. Välillä vilkuilin ikkunasta sumusta kirkastuvaa päivää ja iloitsin siitä, että poikamme kavereineen viettää jokavuotista retkeänsä saaressamme. Ei jäänyt saaren elokuinen hellepäivä nauttimatta.
Moniälyköksi mainitun paneelipuheenjohtajan monitahoinen säkenöinti vähän häiritsi. Joku yleisöstä uskalsi jo vaatia yleisöpuheenvuorojakin, joita ei montaa kuitenkaan ehditty kuulla. Minullekin muodostui ääneen lausumaton ajatus: Fundamentalistisen taipumuksen varoitusvalona on taipumus ottaa vahvasti kantaa asioihin, joita ei tunne ja joihin ei halua perehtyäkään, taipumus tuomita tutkimatta asioita esim. huuhaaksi, rasismiksi, kukkahattuisuudeksi, fundamentalismiksi, ääriliikkeeksi...
Päivän juhlisti harvinainen kutsu koti-illalliselle lakeuden laitaan, renesanssityyppiseen kotiin, osaksi nyyttikestiperiaatteella. Kahdeksan henkeä pöydässä, monitahoista keskustelua tuntikaupalla.Hyvää lasagnea, salaatteja,juustoja, hedelmiä, viiniä. Ja uskomattomana kruununa iltamyöhäisen virsihetki. Kanttori soitti pauhaavaa vanhaa urkuharmoonia, osanottajien pyynnöstä veisattiin vuoden 1938 virsikirjan mukaan. Jo vääryys vallan saapi, totuuden henki, jo päivä ajan virtahan, Herraa hyvää kiittäkää ja enemmänkin. Kansakoulussa ulkoa opetellut sanat muistuivat säe säkeeltä mieleen, totuuden henki vei alakoulun luokkaan. Ja tämä kaikki lakeudelle avautuvan ikkunan edessä, laskeneen auringon kajossa, kynttilöiden hohteessa. Ainutlaatuista, taianomaista. Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti