Torpan makuukamarin seinällä on nyt kaksi lapsuuteni tärkeätä kuvaa, painokuvia molemmat. Madonnan kuva oli äidilläni. Tämä ei ole sama, vaan kirpputorilta löytämäni. Tytön ja koiran oli isoäitini tuonut palatessaan Amerikoista vuonna 1910. Se oli mummun kamarissa sängyn päädyssä ja myöhemmin tätieni asunnossa. Valitettavasti kuviin jäi heijastukset.
Ne kuvaavat minulle paitsi lapsuusmuistoja, myös ristiriitaa, jonka keskiössä olen elänyt. Nyt lienen saanut nämä tärkeät ihmiset jonkunlaiseen sopuun sisimmässäni, kun pystyn nukkumaan niiden välissä.
Joskus katsomme miehen kanssa yhdessä televisiota peräkamarissa (komisario Lynley, Wallander, Beck). Yleensä katson kyllä tuvassa välttääkseni taistelun kaukosäätimen herruudesta. Joskus saan naurukohtauksen, kun vähän hämärästi nähden meitä katselevat hämmästyneinä ja vakavina seinältä talon entiset ahkerat haltijat, isu ja isoisä sekä eno vaimonsa kanssa: -Kuinka te jouratta siinä makaalemahan, onko askarehet tehty, onko hevoonen ruakittu, onko villat lopus?
Kyllä täältä Torpalta pitää pian siirtyä tämän päivän maailmaan, harrastusten, tapahtumien, nykypäivän ihmisten keskelle, kun jo kuvat alkavat puhua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti