Kesäretki

Eilen oli upea syyskesän päivä. Päätin sen kunniaksi lähteä pyörällä naapurikylään, kotikylääni, pitää lomapäivän erinäisten valmistelujen keskellä. Viisitoista kilometriä matkaa, reitti metsäistä hiekkatietä pitkin. Vähän raskaalta tuntui polkeminen. Ajelin kauniille hautausmaalle ja päätin nyt kunnostaa tätieni haudan. Viime joulukuussa haudatun tätini kohdalla oli vielä korkeahko kumpu. Toista tuntia meni tasoittaessani hiekkaa lapiolla ja muotoillessani yhtenäistä kumpua. Samalla puhelin tädille. Monasti minulla on häntä ikävä. Kun olisikin sellainen systeemi, että sieltä voisi tulla vaikka kerran vuodessa käymään jollakin tavalla, että voisi kertoa ja näyttää asioita kuten ennenkin. Ja kysellä, millaista siellä on.

Hiki valui, vesipullo vajeni. Ajelin uimarantaan ja uiskentelin, viilentelin itseäni, katselin vedenrajasta kotijärveä. Tie kiertää järven, talot ja mökit ympäröivät sitä, leikkuupuimuri jyrisi, yhtä taloa remontoitiin. Lapsuuskyläni on elossa, vaikka en sieltä enää montaakaan ihmistä tunne. Koulutovereistani harva asuu kylässä. Hautakivissä kyllä on paljon tuttuja nimiä, kavereideni vanhempia, naapureita. Ostin kaupalta jätskin, söin sen kaupan pihassa. Joku mies, jossa oli tuttua näköä, katseli kulkiessaan kuin tunteakseen, mutta emme kai kumpikaan tunnistaneet toista.

Huomasin, että paluumatkalla Torpalle oli enemmän myötämaata kuin mennessä, sai ajaa enemmän kolmivaihteisen pyörän isoimmalla vaihteella. Olen viime aikoina alkanut huomata mäet, loivemmatkin laskut ja varsinkin nousut. Mieleeni tuli Saarnaajan kirjan hieno vanhenemisen kuvaus, jonka yksi lause vanhassa muodossa on: Peljätään mäkiä. Mies kysyi kerran, miksi olen alkanut käydä useammin toisen suunnan kaupassa kuin ennen. -No sieltä toisesta on paluumatka melkein koko ajan nousua, vastasin. Huomasin asian vasta toissa kesänä.

Kesäretken päätteeksi menin infrapunasaunaan, joka Torpalle äskettäin ilmestyi. Olo tuntuu hyvältä kauan jälkeenpäinkin. Jokavuotinen retkitraditioni toteutui, mutta aika poikki olin koko illan.
Näissä maisemissa kun liikkuu, on lapsuus läsnä koko ajan. Alkaa tuntua, että sitä lajia on tänä vuonna tullut jo tarpeeksi. Onhan minulla ollut muutakin elämää!