Pyöräilin yhdeksän kilometrin päähän hautausmaalle, jossa hoidettavanani on kaksi hautaa, isovanhempieni sekä enoni. Minusta on mukava puuhailla hautausmailla. Usein joku tulee juttelemaan nähdessään minut tuntemallaan haudalla. Nytkin tuli samalta kylältä lähtöisin oleva nainen tervehtimään: sinun täytyy olla Annikki..
Aika hyviä olivat vielä kesäkukat, mutta vaihdoin kanerviin ja havuihin, pianhan halla ne kuitenkin vie. Leikkasin kuunliljat ja särkyneen sydämenkin pois. Isovanhempien haudalle laitoin keväällä havukasveja ja kiviä. Se hauta mäntyjen alla on meidänkin tuleva hautapaikkamme. Vähän kummalta tuntui siinä kiviä asetellessa katsella käsiäni, jotka joskus ovat tuolla syvällä mullan alla. Oman hautapaikan hoitelu on toisaalta levollista ja lohdullista, toisaalta se tuntuu epätodelliselta. Ei sitä tarvitsekaan enempää ajatella. Täällä maalla on kuitenkin luonnollista tietää tuleva paikkansa.
Nyt on tänään, kaunis, viileä syyspäivä. Takaisin päin ajellessa oli vastatuulta, sai ponnistella itsensä hikeen- ja tuntea elävänsä.
Haudan hoito on meditatiivista puuhaa. Siinä käy mielessä monet muistot ja monet ajatukset tulevasta ja olevasta. Kaunista on valita lepopaikkansa ajoissa ja suvun haudalta, jos toinenkin sen hyväksyy. Näin myös pidetään vanhat hautapaikat, joilla ei muuten olisi hoitajaa. Myös isäni valitsi isovanhempiensa haudan, näin siitä tuli rakas leposija, jonka myös veljeni on valinnut itselleen ja puolisolleen.
VastaaPoista