Käsityö auttaa ihmeesti päivänä, jolloin en osaa mitään enkä ole koskaan osannutkaan ja jona minusta ei pidä kukaan eikä ole koskaan pitänytkään. Käsityö ei saa olla liian yksinkertainen, vaan sellainen jossa pitää vähän keskittyä laskemaan silmukoita tai seuraamaan kuviota, jotta ajatukset pysyvät käsissä. Pikkuhiljaa siinä mieli tasoittuu ja muistaa, että tällaisenahan minä olen elellyt kuitenkin jo yli kuusikymmentä vuotta.
Pitää pysäyttää puikot, ettei joudu purkamaan, jos alkaa ajatella vaikka blogissa "Lähtölaskennan jälkeen" olleita ajatuksia itsensä rakastamisesta ja peilin valitsemisesta.Tai jos suunnittelee huomisen minäänsä: että en antaisi itseni elättää ikäviä muistoja, murehtia liikaa, laiskistua liikaa, vaatia itseltäni turhia enkä verrata itseäni toisenlaisiin. Muistaisin ilon ja kiitoksen aiheet ja olisin vaan mukava mummu, jota ei haittaa, vaikka virheitäkin näkyy.
Kyllä se valo taas sieltä metsänrannan takaa kirkastuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti