Oikeasti eläkkeelle

Minulla on ollut merkillisen vapautunut ja levollinen olo. Illalla tulimme taas Torpalle. Istuin ja kudoin tyttären ryppyvarsisukkaa, maistelin välillä viiniä, katsoin  televisiota, oli  helpottunut olo.

Viisi vuotta olen ajoittain  tuskaillut kaikesta vakuuttelustani huolimatta jonkun merkillisen suorituspaineen kanssa, johon en kuitenkaan ole valmis satsaamaan. En oikeastaan tiedä, mitä minun pitäisi suorittaa. Ei kai jokin toteutumaton haave  jäänyt näin vahvasti mieleeni siitä, kun kauan sitten teimme Aslak-kurssilla aarrekarttaa ja suunnittelin siinä kirjoittamista, vaikka dekkaria! Aarrekartan tekohan ohjaa ihmistä voimakkaasti. Muut tavoitteet taitavat olla toteutuneita, tämä eräänlainen maallemuutto esimerkiksi..

Oikea tekeminen syntyy tekemisen ilosta tai sisäisestä paineesta tuoda ulos jotain eikä minulla sellaisia paineita nyt ole, paitsi näitä pöytälaatikko-perhehistorioita kohtaan. Koin ilokseni flow-tilanteen  työalan kirjoja kirjoittaessani, ne syntyivät sisäisestä sanomisen tarpeesta. Se oli hauskaa.

On tärkeätä erottaa, mikä on sisäistä itsensä toteuttamisen tarvetta - Maslowin tarvehierarkiassa ylintä - ja mikä arvottomammista lähteistä nousevaa mielenliikettä. On hyvä, jos pystyy toimimaan sen mukaan. Tein pari päivää sitten rituaalin, jossa kirjoitin kaikenlaiset self-talk- ajatukseni paperille, arvioin niiden arvon tosiasioiden valossa, revin turhat pois ja panin roskiin. Se selvitti tilannetta.

Nyt on aika siirtyä nauttimaan elämästä, oikeasti. Voin rauhassa piirtää, kirjoitella, mennä kursseille, huvin vuoksi. Sitä voin tehdä ehkä 15 vuotta, jos satun pysymään  terveenä.0

Haluan elää enemmän reaalimaailmassa kuin virtuaalimaailmassa. Blogin kirjoitus on ollut jotain työelämän jatkoa, olla ikäänkuin olemassa oman piirin ulkopuolella, kirjata asioita ja "julkaista" jotain.

Aloitin vapaaehtoistyöt, muun muassa yhtenä päivänä viikossa olen diakoniakirpputorilla. Odottelen tuettavaa ystävää.Olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Diakonian piirissä on yhteisö, johon voi tuntea kuuluvansa. Ensimmäisenä päivänä minua pyydettiin katselemaan kirpputoritilaa "uusilla silmilläni". Sain sisustaa tilaa hieman uudelleen. Ahtaanoloinen huonetila avartui ja rauhoittui pienin keinoin. Muutkin innostuivat sisustamaan. Eipä ole taidettu ennen ottaa niin mukavasti vastaan missään työpaikassa.

On kuin olisi taas jokin etappi tullut  kohdalle. Nyt myönnän, että olen jo aika vanha. On oma lupa olla mummeli tai kotirouva tai kirpparimyyjä. Etsin iloa joka päivälle.Kirjoittelen rauhassa perhepiirille.Teen valmiiksi isoäidin perheen tarinan, kun saan vielä lisää tietoja. Täydennän ja elävöitän oman perheen kertomusta. Sukupuun rakentamisessa  valmisohjelmaan on aika lailla puuhaa.Tädin henkilökuvan lähetin niiden  kokoajalle julkaistavaksi ja hän kiitteli sitä. Joku voi sata vuotta myöhemmin olla tyytyväinen, kun  löytää kertomukset tästä ajasta. Ainakin minulle olisi aarre, jos löytyisi vanhoja muistiinpanoja.

Asumisessakin tuntuu olevan viimeinkin levollinen tasapaino. "Vanha ja uusi tupa" eli Torppa ja keskustan rivitaloasunto täydentävät toisiaan.Toisessa osallistutaan, toisessa puuhaillaan pihapiirissä ja ollaan luonnon rytmissä.
Blogi hävisi jokin aika sitten itseltänikin, kun kokeeksi suljin asetuksia. Ehkä mobiilimalli ei tunnistanut oikein perinteisen asetustoimintoja. Piti hankkia uudet tunnukset, että sain myöhemmin tämän avatuksi.